Liite: Ympäristöseikat

Vastine Ed Rosenthalin "Hemp Realities"-kirjoitukseen

kirjoittanut Lynn Osburn, 1995

High Timesin huhtikuun numerossa 1995 oli kappale Ed Rosenthalin uudesta kirjasta "Hamppu nykypäivänä" (Hemp Today). Edin kriittiset näkökulmat hampun mahdollisuuksiin biopolttoaineena ja minun [Osburnin] älyllisiin kykyihini esiintyivät hänen kirjoittamassaan kappaleessa nimeltään "Hampun tosiasiat" (Hemp Realities). Edin yritykset argumentoida hampun biopolttoainemahdollisuuksia ja biopolttoaineviljelyä vastaan ovat pinnallisia ja harhaanjohtavia; hänen henkilökohtaiset hyökkäyksensä Jack Hereria ja itseäni vastaan ovat täysin tarpeettomia.

Olen Edin kanssa eri mieltä useassa kannabiksen kasvatusta koskevassa asiassa, mukaan lukien biomassan sato per eekkeri ja hampun energiaviljelystä. Hänen esittämänsä 3,5 tonnia per eekkeri on raportoitujen rajojen alapäässä; kahdeksantoista tonnia per eekkeri on yläpää.

Hän on tehnyt joitain asiavirheitä viitatessaan artikkeliini "Energiaviljely Amerikassa" (Energy Farming in America), joka on on alunperin julkaistu vuoden 1990 huhtikuun numerossa High Times -lehdessä. Hän kertoo omin sanoin, kuinka "Herer ja Osburn väittävät, että USA:n energiatarpeen tyydyttäminen vaatisi 6 % sen maamassasta."

Mitä oikeasti kirjoitin, oli: "Noin 6 %:lla USA:n päämaa-alueella viljeltävä biomassa voisi tyydyttää nykyisen öljyn ja kaasun kysynnän." Siteerasin "Ympäristökemia"-kirjaa, jonka on kirjoittanut Stanley E. Manahan Missourin yliopistosta. Professori Manahan itse asiassa kirjoitti kolmannen painoksen sivulla 439 Energiaa fotosynteesistä -otsikon alla, että "USA:n 48 osavaltion päämaa-alueesta tulisi viljellä 6 % intensiivisesti energiantuotantoon, jotta valtion oljy- ja kaasutarpeet tyydytettäisiin."

Rosenthal väittää tämän jälkeen, että "Jos hamppua viljeltäisiin 6 % maa-alueella, se tarkoittaisi, että sitä tulisi viljellä 28 %:lla viljelyskelpoisesta maasta, ja jokaisella viljelyskelposella maalla pitäisi viljellä sitä vähintään joka neljäs vuosi." Ed ei ikinä sanonut, mitä hän tarkoitti viljelyskelpoisella maalla, mutta hän keksi uuden kannabisviljelytarun hänen neljän vuoden vuoroviljelyllään.

Vuoden 1994 yleisalmanakan (Universal Almanac) mukaan USA:n pinta-alaan liittyvät laskelmat[1] paljastavat, että USA:n pinta-alasta on viljelysmaata jopa 22 %. Laidunmaata on melkein 7 %, hieman suurempi alue kuin mitä tarvittaisiin tuottamaan tarpeeksi biopolttoaineita, jotta USA ei olisi enää riippuvainen öljystä ja kaasusta.

En ehdota, että viljelisimme hamppua kaikilla USA:n laidunmailla, vaikka hamppu kasvaisikin hyvin niillä. Karjan kasvattaminen laidunmailla on uskomattoman tehotonta maankäyttöä, mutta me teemme siitä kannattavaa siltikin, koska useimmat meistä syövät lihaa. Sitten, kun haluamme raikasta ilmaa ja vakaan ekosysteemin yhtä kovasti kuin nautimme lihan syönnistä, teemme energiaviljelystä enemmän kuin tuottoisan.

Nähtävästi Ed luulee, että käsite energiaviljelystä on minun keksintöni. Se ei ole; olen vain yksinkertaisesti raportoinut saatavilla olevista tieteellisistä julkaisuista. Rosenthal käyttää puhuessaan maan hedelmällisyydestä termejä viljelyskelpoinen ja kannattavuuden rajoilla oleva. Nämä termit ovat liian yleistäviä ja juuri siksi maaperän suojelulaitos kehitti alla kuvatun luokittelun.

Useat arviot maan saatavuudesta enegiaviljelyyn, jotka mainitaan Biomassamuuntamisen kehitys osa I (Progress in biomass conversion Vol. I) -teoksen Jean-Francois Henryn kirjoittamassa tekstissä "Metsätaloudellinen energiatalous polttopisteessä", käyttävät maaperän luonnonsuojelulaitoksen (USDA, 1967) kehittämää maaluokittelua. Luokittelu jakaa maaperät kahdeksaan luokkaan. Maaluokkien I–IV pääkäyttökohteet ovat maanviljelys, laiduntaminen ja puunkasvatus; luokat V ja VI ovat metsiä, erämaata, vedenjakajia ja pientä osaa maanviljelyä varten. Maaluokat VII ja VIII on tarkoitettu ainoastaan metsille, erämaille, virkistyskäyttöön ja villieläinten elinympäristöille; ne ovat liian kaltevia energiaviljelyyn.

Arvioitu maan tarve energiaviljelyä varten käyttäen tätä luokittelua vaihtelevat varovaisesta 32 miljoonan eekkerin arviosta yli 100 miljoonan eekkerin arvioihin. Suurin arvio on lähellä professori Manahanin esittämää 6 % laskelmaa (116 miljoonaa eekkeriä). Tämän arvion teki Inter Technology vuonna 1975.[2]

Nykyään USA:ssa hamppu on tuottoisin satokasvi useassa osavaltiossa, tuottaen arvoltaan koko USA:ssa vuosittain miljardin dollarin arvosta. Suurta enemmistöä tästä hampusta viljellään maaluokilla VII ja VIII – maalla, joka on sovelias vain metsälle, erämaalle, virkistyskäyttöön ja villieläinten elinympäristölle; maa, joka on liian jyrkkää energiaviljelylle. Tietenkin vain kaikista arvokkainta hamppua kasvatetaan näissä ankarissa olosuhteissa. Ganja (sinsemilla) on kirjaimellisesti painonsa arvoista kullassa, ja kultainen sato, jonka se tuottaa, on kasvatettu maaluokilla, jonka hallitus on luokitellut sopimattomaksi maanviljelyyn.

Kun maanviljelyyn soveltuvalla maalla viljellään hamppua kuiduksi, joka leikataan ennen kuin siemenet muodostuvat ja liotetaan samalla maalla millä se on viljelty, maaperä paranee sen sijaan, että se vahingoittuisi. Se parantaa sen fyysistä vointia, tuhoaa rikkaruohoja eikä ehdytä sen hedelmällisyyttä. Hamppu kasvaa hyvin hedelmällisellä maalla minkä tahansa sadon jälkeen ja jättää maaperän hyvään kuntoon mitä tahansa seuraavaa satoa varten.[3]

Hyvin harvat vaivalloisista rikkaruohoista selviävät hyvän hamppukasvuston tiheässä varjossa. Hyvä, tiheä kaksimetrinen kasvusto jättää maan käytännössä rikkaruohottomaksi sadonkorjuun aikaan. Hamppu on poikkeuksellisesti vapaa sienisairauksista.[4] Hamppu pitää kosteudesta, mutta sietää kuivuutta kuuden ensimmäisen kasvuviikkonsa jälkeen. Hamppu "kestää rankkasateita tai jopa lyhytkestoisen tulvan".[5]

Hamppu saavuttaa neljän kuukauden aikana kahdesta jopa neljän metrin pituuden ja tuottaa suuremman määrän kasvimateriaa kuin mikään muu sato lauhkealla vyöhykkeellä. Kaupallinen lannoite, joka sisältää noin 6 % fosforihappoa, 12 % potaskaa (kaliumkarbonaattia) ja 4 % typpeä, olisi hyvä lannoite hampulle.[6] Tämä ravinnemäärän vaatimus on vaatimaton kaupalliselle maatalouden tuotteelle.

Hamppu voi imeä ja muuttaa suurempia ravinnepitoisuuksia hyödykseen kuin tarpeen ylelliselle kasvulle, joka johtaa toiseen uskomukseen, jonka mukaan kannabis vaatii suuria määriä ravintoaineita, erityisesti typpeä. Innokkaat hamppuviljelijät ovat raportoineet ganjasadoista, jotka kuluttavat paljon suurempia NPK-pitoisuuksia; monet ovat tietämättään selektiivisesti jalostaneet marihuanalajikkeita, jotka ovat ahneita syöppöjä. Kuitenkin, Luigi Castellini, Centro Difesa Canapan (Italian hampputeollisuuden) johtaja, on sanonut vuonna 1961 CIBA Reviewin sivulla yhdeksän, että ylimääräinen typpi saa "kasvit kehittymään liian nopeasti, jolloin peruskudos kehittyy tukevan kudoksen haitaksi ja siten kuitusäiekudoksen haitaksi. Tällöin seuraa heikkous ja heikentynyt vastustuskyky koville tuulille ja rankoille sadekuuroille. Samaan aikaan kasvien alttius taudeille kasvaa. Kuidut ovat ohuita, heikkoja ja kalpeita." Hamppu ei tarvitse muiden kaupallisten kasvien, kuten puuvillan, maissin ja vihannesten, kemikaalisovelluksia; myöskään hamppu ei tarvitse yhtä paljon kastelua. Nämä tuotantokustannussäästöt lisättynä korkeaan biomassasaantoon tekevät hampusta elinkykyisimmän satokasvikandidaatin energiaviljelyyn.

Rosenthal jatkaa näkemyksensä kehittämistä, että biomassan muuntaminen on kannattamatonta riskisijoitusta väittäen, että "ylivoimainen enemmistö biomassapolttoainekasveista on vain marginaaliseti taloudellisesti kannattavia". Hän jatkaa ja mainitsee Central Valleyssä sijaitsevan yhdistetyn lämpö- ja sähkövoimalan, joka käyttää pääpolttoaineenaan hedelmätarhojen puiden karsittuja osia. Voimalaitos on lähellä Delanoa, noin kahden tunnin ajomatkan päässä kotoani. Se tekee voittoa myymällä sähköä. Sen ainoa ongelma on saada tarpeeksi puiden trimmauksia ja peltojätettä biomassamuuntimen täydellä teholla pitämiseen. Laitoksesta on kirjoitettu useissa Central Valleyn sanomalehtiartikkeleissa, joissa on kuvattu laitoksen onnistunutta ja tuottoisaa toimintaa.

Delano sijaitsee Kernin piirikunnassa, joka on suurin maaöljyä tuottava maakunta. Useat energiayhtiöt ovat perustaneet yhdistettyjä lämpö- ja sähkövoimalaturbiineja suoraan öljykentille säästääkseen kuljetuksesta johtuvia bensakuluja. Putket kulkevat suoraan pumpuilta höyryboilereihin. Delanon biomassamuuntajalaitoksen täytyy siis tuottaa sähköä kilpailevalla hinnalla verrattuna noihin suuriin öljykentän yhdistettyihin lämpö- ja sähkövoimaloihin.

Tietenkään energiaviljelijä ei tekisi yhtä paljon rahaa eekkeriltä kuin kuitu-, siemen- ja ganjaviljelijät, mutta USA on maailman suurin energiankuluttaja. Me tuomme maahan yhden kolmasosan energiastamme ja öljyn hinnat eivät ole menossa alaspäin. On todennäköistä, että hamppukuidun ja -siementen sekä ganjan tuotanto tuottaisi lopulta liikatarjontaa alentaen hintoja, jos hamppu olisi laillista tuottaa. Toisaalta markkinoiden kysyntä biopolttoaineille voi vain nousta.

On hullunkurista väittää, että hampun biopolttoainetuotanto on tuottamatonta koska me, yhteiskuntana, emme voi hyötyä edes muuntamalla roskiamme polttoaineeksi. Useat biopolttoaineyhtiöt ovat rakentaneet käsiteltyä jätettä ja kiinteää yhdyskuntajätettä käyttäviä testilaitoksia, missä jätteiden energialla lämmitetään vettä höyryksi, joka voidaan muuttaa yhdistetyn lämpö- ja sähkövoimalan avulla sähköksi. 1970-kuvulla oli 20 osavaltiossa 32 kunnallista ja yksityistä yritystä, jotka tekivät polttoainetta kiinteästä jätteestä.[7]

"Luonnonvarojen hyötykäytön puolestapuhujat ovat alkaneet korostaa, että arvioidun energian arvon nousun sekä uusien laitosten ja varusteiden hintojen nousun myötä nyt investoiminen energialaitokseen ja varusteisiin olisi taloudellisesti kannattava teko tulevaisuutta ajatellen. Investointi maksaa itsensä takaisin tasaisina erinä. Käyttökustannukset nousevat 6 % vuodessa. Energiamyynnistä saadut tulot nousevat 9 % vuodessa. Kaatopaikkamaksut ja muut vaihtoehtoiset jätemaksut nousevat 6 % vuodessa. Yleisesti ottaen hyötykäytettävä jäte maksaa enimmilläänkin yhtä paljon kuin halvimmat vaihtoehtoiset jätteenkäsittelykulut, joka tarkoittaa yleensä kaatopaikkaa. Tältä pohjalta laskettuna voimala alkaa tuottaa voittoa viidentenä vuonna; nettokustannukset sinä vuonna ovat yhtä suuret kuin vaihtoehtoiset jätteenkäsittelykulut. Siitä eteenpäin jätteiden hyötykäyttö maksaa vähemmän kuin vaihtoehtoiset jätteenkäsittelymenetelmät. Yhteiskunta olisi kahdeksantena vuotena kokonaiskustannuksien edellä."[8]

Tämä oli 20 vuotta sitten kirkas tulevaisuus, joka lupasi kestävän ratkaisun kasvavaan kunnallisjätteidenpoisto-ongelmaan. Reaganomit vähensivät viiden vuoden starttirahoituksen saatavuutta, samalla kun jätehuoltoteollisuuden lobbarit – kaatopaikkapohatat – kannustivat heitä. Kunnallisjätteiden energiahyötykäytön aloittamisen epäonnistuminen ei johtunut ekonomisesta toteuttamiskelpoisuudesta. Ei, sen tappoi poliittinen vehkeily!

Hamppu ei ole ei-toivottu jätemateriaali. Se on monikäyttöinen maatalouden tuottama luonnonvara. Hampun jalostamisen lopputuotteet, mukaanlukien biopolttoaineet, sisältävät enemmän kuin tarpeeksi ekonomista arvoa kattaakseen tuotantokustannukset. Mutta Amerikassa ei kasvateta hamppua kuiduksi, ruoaksi tai polttoaineeksi, koska se on julistettu laittomaksi kukintojen ja lehtien takia, joilla on hengellistä ja lääkinnällistä terapeuttista hyötyä!

Enempien väärinkäsitysten välttämiseksi: en ole ikinä väittänyt, että hampunsiemenöljyä tulisi käyttää polttoaineena. Olen sanonut, että se kyllä toimii dieselpolttoaineena, kuten mikä tahansa kasvisperäinen öljy. Olen sanonut, että hampunsiemenöljy on arvokkaampaa välttämättömien rasvahappojen ravinnonlähteenä sekä maalien ja lakkojen lähteenä. Olen sanonut useasti julkisisissa puheissa, että arvottomin hampputuote on biomassa ja että polttoaineeksi kasvatettu hamppu tarvitsisi myös paljon vähemmän käsittelyä tehden siitä tuotannollisesti halvimman hamppusatotyypin.

"Energiamaanviljely"

Luku kirjasta Ecohemp, 1994 Lynn Osburn

Ajatus syntyi tutkimuksista, jotka käsittelivät kuinka puukuidun tuottoa voitaisiin parantaa, jotta se vastaisi tulevaisuuden kysyntää. Jatkuvasti hoidetuilla kokeellisilla viljelmillä saatiin suuria satoja. Nopeasti kasvavia lehtipuita kasvatettiin luottaen tiheisiin istutuksiin, lyhytkiertoiseen vuoroviljelyyn ja saman istutuksen useisiin satoihin. Tästä syntyi ajatus ainoastaan puiden kasvattamisesta polttoaine- tai raaka-ainearvonsa vuoksi energiamaatiloilla.

Maan esikäsittelyn, maanperän ja lajien suhteiden, maatilan hoitamisen intesiteetin ja sadonkorjuun oli havaittu olevan yhteydessä toisiinsa ja kriittisiä onnistuneen energiamaanviljelyn kannalta. Intensiivinen hoitaminen sisältää alueen esikäsittelyn, istuttamisen, rikkaruohojen torjunnan, kastelun, lannoittamisen ja sadonkorjuun. Tämän tason käsittelyn energiaa verrattiin kerätyn kuivatun biomassan energiantuotantoon.

Pellot valmisteltiin samalla tavalla kuin muita maatalouden viljelykasveja varten. Tämä pitää sisällään maan raivaamisen siinä kasvavista kasveista kaatamalla, kaivamalla, polttamalla, kyntämällä ja äestämällä. Istutettavien puiden sopeutuminen maaperään ja ilmasto-olosuhteisiin ovat välttämättömiä korkean tuotannon maatilalle. Ehdotettiin, että kloonien käyttäminen mahdollistaisi eri genotyyppien massatuotannon, ja hyvin testatut kloonit ja hybridit voisivat vähentää puutilojen loistautien esiintymistiheyttä.[9]

Rikkaruohojen torjuminen oli myös tarpeellista, jotta saataisiin hyviä satoja etenkin ensimmäisten kasvuvuosien aikana. Toistuva äestäminen antoi parhaat tulokset. Toinen lähestymistapa oli istuttaa hernekasveja puurivien väleihin maanpeitekasviksi; tämä hidastaa rikkaruohojen kasvua ja tuottaa typpeä.

Kastelua pidettiin välttämättömänä viljelysmetsän parin ensimmäisen vuoden aikana jopa alueilla, jossa vuosittainen sademäärä on 25 tuumaa (n. 64 cm) tai enemmän. Sadon lisääntymiseen kastelun seuraksena vaikuttaa myös monet paikkaan liittyvistä tekijöistä, kuten ravinteiden saatavuus, maaperän laatu ja kasvukauden pituus.

Lyhyet puidenkaatokierrot (joka 5–10:s vuosi perinteisen 30–100 vuoden sijaan) energiatiloilla ja intensiiviset biomassanpoistot saattavat aiheuttaa maaperän köyhtymistä ja lopulta maan pilaantumista. Nuoret puut sisältävät enemmän typpeä, fosforia ja kaliumia kuin vanhemmat puut. Typen puutosta havaittiin virginianpoppelin ja vuorivaahteran tehoviljellyissä kasvustoissa. Puutosongelmat ratkaistiin lisäämällä kemikaalista lannoitetta tai istuttamalla typpeä sitovaa peiteviljelykasvia. Eräs ehdotus oli lannoittaa energiaviljelykasvit jätevedellä.

Oikean lajin valinta on kriittisin tekijä optimaaliselle biomassan tuotannolle. Ehdokaslajien halutut piirteet sisältävät: nopea taimikasvu, sopeutuvuus eri olosuhteisiin, istuttamisen ja uusiutumisen helppous sekä vastustuskyky hyönteisille ja sienisairauksille.[10]

Vuorivaahtera ja poppeliristeytykset olivat eniten kokeiltuja. Suurin keskimääräinen vuosittainen biomassan tuotanto vuorivaahteralle oli 3.8 kuivatonnia per eekkerivuosi (kokonaistuotanto jaettuna sadonkorjuuvuosien välillä) kun sadonkorjuu tehtiin joka kuudes vuosi ja istutustiheys oli 1 x 4 jalkaa (n. 30 x 120 cm). Paras poppeliristeytys tuotti 6,8 kuivatonnia per eekkerivuosi, kun sadonkorjuu tehtiin joka neljäs vuosi ja istutustiheys oli 1 x 1 jalkaa.[11]

Toiminta- ja huoltokulut ovat n. 65–75 % kokonaistuotantokuluista. Lannoite oli suurin yksittäinen kustannus vieden yli 26 % kokonaiskustannuksista. Sitä seurasi kastelu 12 % kustannuksillaan. Kokonaiskustannukset vaihtelivat 20–30 $ per kuivatonnia. Biomassan kokonaisenergiatuotanto oli noin 15 kertaa suurempi kuin energiantarve.[12]

Käyttäen metsäteollisuuden energiamaataloutta mallina 42 miljoonaa maaeekkeriä (n. 2 % USA:n kokonaispinta-alasta) täytyisi varata metsänkasvatukseen, jotta voitaisiin tuottaa 5 quadia puupolttoainetta vuosittain 7 kuivatonnin per eekkerivuosi keskiarvolla. Viisi quadia on noin 6 % USA:n kokonaisenergiankulutuksesta vuonna 1991.

Useat tutkijat ovat tehneet arvioita maan saatavuudesta metsäteollisuuden energiamaanviljelyyn. He käyttivät yleisiä kriteerejä maan soveltuvuudesta: vähintään 25 tuumaa (63 cm) sadetta vuodessa, viljelyskelpoista maata ja kaltevuus enintään 30 %. Luokittelu jakaa maaperät kahdeksaan eri luokkaan. Maaluokkien I–IV ensisijaiset käyttötarkoitukset ovat maanviljely, laiduntaminen ja puunkasvatus; luokkien V ja VI metsät, erämaa, vedenjakajat ja pieni osa maanviljelykseen. Luokat VII ja VIII on tarkoitettu ainoastaan metsille, erämaille, virkistyskäyttöön ja villieläinten elinympäristöille; ne ovat liian kaltevia energiaviljelyyn.

Arvoitu saatavilla oleva maa-ala metsäteollisuudelle käyttäen tätä luokittelua vaihtelee varovaisesta 32 miljoonan eekkerin arviosta korkeaan 75–100 miljoonan eekkeri arvioihin. Suurin vuosittainen energiantuotantoarvio näiltä pinta-aloilta on 15 quadia vuosittain.

Suuren mittakaavan energiaviljely tuottaa joitain yhteiskunnallisia hyötyjä. 250 000 kuivatonnia vuosittain tuottava maatila synnyttää 150 vakituista ja väliaikaista työpaikkaa; se tekee noin 35 000 työpaikkaa per tuotettu energiaquad. Tämä luku on 14 % suurempi kuin arvioitu työpaikkojen lisääntyminen, joka seuraisi jäljellä olevien metsien ajamisesta polttoainekäyttöön.

"Muitakin yhteiskunnallisia vaikutuksia seuraa energiatilojen perustamisesta maaseudulle: maan arvon nouseminen, verotulojen kohoaminen, paikallisen talouden piristyminen, mahdollinen työvoiman virtaaminen alueelle ja sitä seuraava kohonnut tarve palveluille, palstoitettujen maa-alueiden kokonaismäärä, metsien, laidunmaiden ja maanviljelysmaiden käytön ja hallinnan yhtenäisyys, maaseudun lisääntynyt liikenne, vaihtelut maan esteettis- ja virkistysarvossa ynnä muita. Mitkään mahdollisista negatiivisista yhteiskunnallisista vaikutuksista, joita voi seurata energiaviljelystä, eivät ole tarpeeksi suuria estääkseen tämän uuden teknologian käyttöönoton."[13]

Havaijin luonnonenergiainstituutin raportissa vuodelta 1984 sanottiin, viitaten puhtaisiin uusiutuviin energiavaihtoehtoihin, että "vain biomassaenergia on lupaava vaihtoehto nestemäisten polttoaineiden tuottamiseen kulkuneuvoille lähitulevaisuudessa".[14]

Havaijin luonnonenergiainstituutti teki yhteistyötä yliopiston maanviljelystekniikan osaston kanssa määrittääkseen sopivimmat kasvit ja kasvupaikat metanolin tuotantoon.

Tutkija aloittivat työn vuonna 1978 osoittaakseen biomassaenergiaplantaasien ja biomassasta saatavan metanolin polttoainetuotannon kaupallisen toteuttamiskelpoisuuden energiaosaston aliurakan "Havaijin yhdistetty biopolttoainetutkimusohjelma" alaisena. Useita eukalyptuspuita ja paikallisia typpeä sitovia puita tutkittiin, kuten myös sokeriruokoa ja muita elefanttiheiniä.

Metsäteollisuus (puiden viljely) aiheutti useita ongelmia ja tuotti heikkoja satoja. Tuotantokustannukset olivat korkeat. Puut piti koulia klooneina tai istuttaa elinkelpoiset taimet. Eukalyptus osoittautui kovaksi typensyöjäksi, minkä vuoksi myös typpeä sitovia akaasioita ja muitakin puita kokeiltiin. (Typellä lannoitetuista ananastarhoista peräisin oleva valuma on jo tappanut koralliriuttojen ekosysteemejä levittäen matelevaa eutropismia ruokkimalla levien kasvua, joka tukahduttaa korallit.)

Rikkaruohojentorjunta on olennaista ja lisää kustannuskuluja. Puusadon valmistuminen korjausvalmiiksi kestää neljästä seitsemään vuotta. Lisänä kasvatuskuluihin "sadonkorjuu vie melkein kaksi kolmasosaa eukalyptusraaka-ainekuluista" Havaijin luonnonenergiainstituutin mukaan. Puun hakettaminen ei ole ainoastaan kallista, hakettamisesta syntyvä melusaaste luo ongelmia, erityisestä pienellä saarella.

Eräs typpeäsitova laji (Leucaena leucocephala) tuottaa 15 kuivatonnia per eekkeri ensimmäisenä vuotena ja melkein 40 tonnia jälkikasvusta seuraavana vuotena. Tämän lajin keskimääräinen sato oli samankaltainen eukalyptukseen verrattuna, 10–20 kuivatonnia per eekkerivuosi. Saaren maankäytön kilpailun huolien takia Leucaenaa kokeiltiin kasvattaa kannattavuuden rajoilla olevalla maanviljelysmaalla Mauin Haleakalan ylänteillä. Saannot näissä kylmissä mikroilmastoissa olivat kamalat.

Vertaa tätä hamppuun. Hamppu istutetaan edullisesti kylvämällä siemen suoraan pellolle; hamppu jopa parantaa maaperää, jolla se kasvaa, ilman kemikaalisia lannoitteita; hamppu tukahduttaa rikkaruohot nopean kasvunsa ansiosta; hampun biomassapuimurit (muunnellut heinäpuimurit) ovat halvempia käyttää ja paljon hiljaisempia kuin puunhakettajat. Ja USA:n maanviljelysosaston mukaan kahdenkymmenen vuoden aikakautena yksi hampulla istutettu eekkeri tuottaa yhtä paljon sellua kuin 4,1 eekkeriä puita.[15]

Yhdistyneet Biopolttoaineet -sopimus myös tukee Havaijin suokerintuottajien liiton biopolttoainetutkimusta. He jalostavat "energiaruokoja", jotka sisältävät vähän sokeria ja tuottavat enemmän biomassaa. Saannot vaihtelevat 20–30 kuivatonnia per eekkeriä per vuosi. Havaijin luonnonenergiainstituutti arvioi, että "kastelemattomalla alueella suoritettavan vain energiantuotantoon keskittyvän sokeriruo’onkasvatusoperaation täytyisi tuottaa 26 tonnia kuitua per eekkeri per vuosi kohdatakseen tuotantokulut", ottaen huomioon vuoden 1987, jolloin arvio oli tehty, öljyn hinnan.[16]

Itse asiassa, Havaijin sokeritehtaat tuottivat suurimman osan sähköstä kaikille Oahun suurille naapurisaarille 1900-luvun ensimmäisen puoliskon aikana. Ne polttivat hiilivetypitoista sokeriruokojätettä höyryllä toimivissa generaattoreissa. Tänä päivänä jokaisella Havaijilla toimivalla sokeriyhtiöllä on sähköntuotantosopimus yhden Havaijin hyötysähköyhtiön kanssa. Sokeriyhtiöt tuottavat kymmenen prosenttia kaikesta Havaijilla tuotetusta sähköstä. Joissain piirikunnissa jopa 60 % sähköstä tulee sokeriplantaaseilta.

Kuitenkin, koska heidän energiantuotantonsa rajoittuu sähkön tuottamiseen höyrystä, sokeritehtaat heittävät potentiaalisesta biomassaenergiasta paljon hukkaan ja tuottavat palamattomia partikkeleita, jotka saastuttavat ilmakehää. Toisaalta, biomassan muuttaminen metanoliksi olisi puhdasta ja tehokasta: suurin osa biomassan polttamisen aikana tuotetuista kaasuista kerätään polttoaineeksi.

Satokasvit kuten sokeriruoko, maissi ja elefanttiheinä tarvitsevat ylimääräistä kuivatusta, joka maksaa ylimääräistä. Tämä tekee kosteista kasveista huonoja metanolikasvatukseen.

Instutuutin raportti vuodelta 1990 päätyi siihen lopputulokseen, että lämpökemiallinen (pyrolyysin avulla tehty) metanolin tuotanto biomassasta on taloudellisin vaihtoehto liikenteen polttoaineeksi. He myös vahvistivat Stanfordin tutkimusinstituutin päätelmän 70-luvun lopulta, jonka mukaan puukasvit tai matalan kosteuden ruohokasvit ovat tehokkain biomassaresurssi termokemialliseen muuntamiseen nestemäisiksi polttoaineiksi, kuten metanoliksi.

Matalan kosteuden ruoho- ja puukasvien sellut sisältävät hiilivetyjä, jotka ovat välttämättömiä polttoaineen tuotantoon.[17] Hamppu on sekä puinen että kuiva ruohokasvi.

Havaijin energiainstituutti ennustaa, että maksaisi 280 miljoonaa dollaria rakentaa laitos, joka pystyisi muuttamaan 7000 tonnia biomassaa päivässä 760 miljoonaksi litraksi vuodessa (miljoonaa litraa vuodessa = MLPY) metanolia. 335 miljoonan dollarin kokonaisinvestoinnilla laitos voisi yli tuplata metanolin tuotannon 1700 MLPY:hyn samasta määrästä biomassaa.[18]

Noin 3300 MLPY:tä metanolia voi korvata 1200 MLPY:tä bensiiniä ja 640 MLPY:tä dieseliä, joita käytetään Havaijilla nykyään. Ja biometanolia voidaan tuottaa hinnalla, jonka hinta per maili kilpailukykyinen normaalin vähälyijyisen polttoaineen kanssa.[19]

Hamppu tuottaa satoa keskimäärin yhdeksän kuivatonnia per eekkeri per vuosi.[20]

Tämä sato voi olla jopa suurempi lämpimissä kosteissa ilmastoissa kuten syvässä etelässä Floridasta Etelä-Texasiin; lämpimissä kuivissa ilmastoissa kuten New Mexicon eteläosissa, Arizonassa ja Californiassa; tai trooppisissa ilmastoissa kuten Havaijilla ja Puerto Ricossa. Näissä ilmastoissa hamppu voi tuottaa kaksi tai kolme satoa vuodessa. (Hamppu on kypsä ja valmis korjattavaksi sadoksi 90–120 päivän ikäisenä istutuksen jälkeen. Sokeriruo’olla menee 18 kuukautta kypsyäkseen.) Siten, käyttäen Havaijin yliopiston biometanolilaitoksen tuotantoa ja kustannusarvioita: 95 000 eekkeriä istutettua hamppua tyydyttää 1700 MLPY:n (449 miljoonaa gallonaa vuodessa) metanolilaitoksen tarpeet,[21] laitoksen kokonaisrakennusinvestointien ollessa 335 miljoonaa dollaria.

Kongressin käsittelyissä vuonna 1978, joissa käsiteltiin vaihtoehtoisia polttoaineita, tohtori George T. Tsao, kemiallisen tekniikan sekä ruoka- ja maantaloustekniikan professori, Purduen yliopiston uusiutuvien resurssien laboratorion johtaja, sanoi, että 30 dollaria per polttoaineen muuntamistehtaalle toimitettu biomassatonni on riittävä pohjahinta energiaviljelijälle. 30 dollarin hintaa per tonni ovat esittäneet myös muut tutkijat.[22]

Puiden kasvatus energiakäyttöön ei ole onnistunut kehittymään kilpailukykyiseksi energiateollisuudenalaksi, koska erityisesti fossiilisten polttoaineiden kulutus taimivaiheen, kastelun ja sadonkorjuun aikana sekä kemikaalisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden, ihmistyövoiman kasvien kloonaamiseen ja ylläpitoon kuluvat energiakulut ovat yhtä suuret tai suuremmat kuin mikä biomassasadon arvo on. Tämä johtuu siitä, että energiaviljely pakostikin tukee fossiilisten polttoaineiden teollisuutta ennen kuin halvemmat biopolttoaineet ovat saatavilla laskeakseen polttoaineiden kustannuksia puidenkasvatusenergiaviljelmällä. Yksinkertaisesti ilmaistuna puidenkasvatusenergiaviljelyn biomassapolttoaineteollisuuden täytyy käyttää kalliita petropolttoaineita kasvattaakseen biopolttoaineita joita myydään samalla hintaa kuin fossiilisia polttoaineita – pattitilanne.[22] Metsäteollisuus on onnistuneesti tuottanut arvokkaampaa polttopuuta kotien lämmitykseen, erityisesti eukalyptusplantaaseilla, jotka ovat lauhkeammilla vyöhykkeillä kuten Kaliforniassa.

Hamppuplantaasit ovat rutiininomaisesti tuottaneet tasaisia biomassasatoja ympäri maailmaa koko kirjoitetun maailmanhistorian aikana. Hamppua ei häiritse taloudelliset ja ympäristölliset vastoinkäymiset, jotka vaikuttavat muihin energiaviljelyyn sopiviin kasveihin. Hampun energiaviljely tarvitsee paljon vähemmän fossiilisia polttoaineita (tehokkaammat sadonkorjuuvälineet, ei tarvetta mekaaniseen rikkaruohojen kitkentään, vähäinen kemikaalisten lannoitteiden käyttö, ei tarvita torjunta-aineita, ei tarvita puutarhanhoitoa kloonien hoitoon ja puutarhojen huoltoa yms.) tuottaakseen biomassasadon.

Kesäkuussa 1992, kongressin kirjaston tutkimuslaitos valmisteli kongressille raportin, jonka nimi oli "Marihuanan (hampun) kasvatus kuiduksi: edut ja haitat" (laatinut Jean M. Rawson, analyytikko maatalouspolitiikan ympäristö- ja luonnonresurssijaoksesta).

Rawson toteaa Ajankohtainen aihe -otsikon alla: "Viimeaikainen kiinnostus tehdä hampusta jälleen kerran laillinen hyödyke on saanut paljon kannustusta yhdeltä nykyisistä edistäjistä, Jack Hereriltä, joka on julkaissut päivitetyn version kirjastaan KEISARILLA EI OLE VAATTEITA! vuonna 1990. Kirjoittaja väittää, että jos hampusta tehtäisiin paperin, vaatteiden ja takiloiden lähde; puuhiilen, metanolin ja dieselöljyn lähde; ruoka- ja teollisuusöljyjen, karjan ja siipikarjan ruokaproteiinin lähde, se voisi hidastaa eroosiota, vähentää tuholaismyrkkyjen käyttöä, pelastaa sademetsät, säilyttää otsonikerroksen ja pysäyttää ilmaston lämpenemisen. Vähemmän kunnianhimoisella skaalalla, toiset hampun laillistamisen kannattajat väittävät, että hamppu oli ennen arvokas kuitukasvi, ja se voisi olla sitä taas. Asian näin nähden sen taloudellinen potentiaali voisi olla samanlainen kuin minkä tahansa vaihtoehtoisen satokasvin."

Hampun ympäristövaikutuksia käsittelevässä kappaleessa Rawson toteaa: "Perustelut sille, että hamppu olisi ympäristöystävällinen satokasvi, ovat vaikea arvioida. Näyttää kuitenkin siltä, että rikkaruohot, hyönteiset ja taudit eivät uhkaa suuresti hamppua, mikä voisi antaa sille etuja muihin kaupallisiin tavallisesti hoidettuihin satokasveihin nähden."

Rawson sanoo lopuksi: "Muut mahdolliset kaupallisen hampunkasvatuksen edut, kuten kovan kuidun lähde omasta takaa tai ympäristöystävällisesti ylivoimainen biomassapolttoaineen lähde, eivät ole kovin mukaansatempaavia USA:n nykyisen politiikan mukaan, joka suosii halpoja ulkomaisia tai kotimaisia synteettisiä kuituja. Voidaan väittää, että hampun monien potentiaalisten käyttömahdollisuuksien tutkimisella on strategista arvoa. Tätä argumenttia on käytetty yli 20 vuotta tutkimalla kotimaisen kumin lähdettä guayulekasvista, jota voitaisiin käyttää armeijan lentokoneiden renkaisiin."

"Tekijä, joka nykyään tekee hampun kuitukasvatuksen harkinnasta kiistanalaisen asian, on hallituksen voimakas huumeidenvastainen politiikka. Nykyisten ponnisteluiden lisäksi DEA käynnisti vuonna 1990 kotimaisen kannabiksen hävittämis- ja ehkäisyohjelman, joka aktiivisesti tavoittelee sekä päihdyttävien kasvatettujen kasvien että villien yksilöiden, joissa ei ole vaikuttavaa ainetta, hävittämistä kaikissa 50 osavaltiossa."

Alaviitteet


Palaa sivulle: Liitteet


Siirry lukuun:
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16
Loppusanat - Liitteet - Lisämateriaali

Bookmark and Share

banneri-pieni.png
Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-Noncommercial-No Derivative Works 2.5 License.