Luku 5

Kannabiksen kieltolaki

tmb_anslinger_harry3_med.jpg

Anslinger sai kieltolakinsa…

Tulisiko meidän uskoa omaa etuaan tavoittelevia ja yhä voimistuvia lääketeollisuuden byrokraatteja, joiden palkka ja henkilökohtainen menestys on riippuvainen siitä, kuinka paljon ihmisiä he saavat pidätettyä ja 'hoidettua'.

"Amerikkalaisia kuolee päivittäin enemmän vankiloissa, rangaistussiirtoloissa ja putkissa, kuin mitä kannabikseen on kuollut koko sen historian aikana. Keitä he suojelevat? Ja miltä?"
– Tohtori Fred Oerther, Portland, Oregon, lokakuussa 1986.

Valmistelut toisinajattelijoiden vaientamiseksi

Kun New York Cityn pormestarin Fiorello LaGuardian kokoama komitea vuosien 1938–1944 LaGuardia Marijuana Reportissa kumosi Anslingerin väitteet raportoidessaan, että kannabis ei aiheuta lainkaan väkivaltaisuuksia listaten samalla muita myönteisiä tuloksia, Anslinger tuomitsi jyrkästi pormestari LaGuardian, New Yorkin lääketieteellisen akatemian sekä lääkärit, jotka olivat osallistuneet raportin laatimiseen.

Hän julisti, että nämä lääkärit eivät tulisi koskaan tekemään kokeita tai tutkimustyötä kannabiksella tai heidät passitettaisiin vankilaan!

Tämän jälkeen Anslinger käytti Yhdysvaltain hallituksen toimeenpanovaltaa koko laajuudessaan, laittomasti, keskeyttääkseen käytännössä kaiken kannabista koskevan tutkimuksen. Samalla hän kiristi Amerikan lääketieteellistä yhdistystä AMA:a*, saaden heidät arvostelemaan ankarasti New Yorkin lääketieteellistä akatemiaa sekä sen lääkäreitä heidän tekemänsä tutkimuksen vuoksi.

*Ihmettelette varmaankin miksi AMA oli nyt 1944–1945 Anslingerin puolella, sen ensin vastustettua Marijuana Tax Actia vuonna 1937. Syynä oli Anslingerin johtama virasto FBN (Federal Bureau of Narcotics), joka oli asettanut lääkäreitä syytteeseen huumaavien lääkkeiden määräämisestä, hänen mukaansa, laittomiin tarkoituksiin. Vuoteen 1939 mennessä oli FBN ehtinyt asettaa syytteeseen jo yli 3000 AMA:n lääkäriä laittomien reseptien myöntämisistä. Vuonna 1939 AMA teki rauhan Anslingerin kanssa, koskien nimenomaan juuri kannabista. Tuloksena ainoastaan kolme lääkäriä joutui syytteeseen vuosien 1939 ja 1949 välillä, ylipäätään minkään laittomien lääkkeiden vuoksi.

Kumotakseen LaGuardia-raportin AMA suoritti Anslingerin henkilökohtaisesta vaatimuksesta vuosina 1944–1945 tutkimuksen, jonka mukaan kokeessa kannabista polttaneet 34 "neekerisotilasta" ja yksi valkoihoinen (tilastojen vuoksi) tulivat epäkunnioittaviksi valkoihoisia sotilaita ja upseereita kohtaan silloisessa rotuerotellussa armeijassa. (Katso "Army Study of Marijuana," Newsweek, 15. tammikuuta 1945, löytyy painetun version liitteistä sekä täältä – suom.huom.)

Tutkijoiden joukossa tällainen tarkoituksellinen ja puolueellinen vääristely tunnetaan pseudotieteilynä.

Kannabis ja uhka rauhalle

Vuosina 1948–1950 Anslinger kuitenkin lopetti tarinansyöttämisen lehdille kannabiksesta väkivaltaa aiheuttavana ja otti käyttöön kommunistikortin, mikä oli tyypillistä McCarthyn ajalle.

Nyt peloitelluille amerikkalaisille kerrottiin, että kyseessä olikin paljon vaarallisempi huume kuin hän oli alun perin luullut. Todistaen vahvasti vuonna 1948 antikommunistisen kongressin edessä – jonka jälkeen myös lehdistölle – Anslinger väitti, että marihuana teki käyttäjistä, ei suinkaan väkivaltaisia, vaan niin rauhallisia – ja pasifistisia! – että kommunistit voisivat käyttää ja käyttäisivät kannabista heikentämään amerikkalaisten sotilaiden taistelutahtoa.

Tämä oli täyskäännös alkuperäiseen verukkeeseen, minkä perusteella "väkivaltaista käyttäytymistä aiheuttava" kannabis kiellettiin vuonna 1937. Tästä lannistumatta kongressi nyt äänesti marihuanalain jatkamisesta – pohjautuen täysin vastakohtaisiin perusteluihin kuin mitä he olivat käyttäneet kannabiksen kieltämiseen alun perin.

On mielenkiintoista ja jopa absurdia huomata, että Ansliger ja hänen suurimmat kannattajansa – eteläisten osavaltioiden kongressin jäsenet ja hänen paras senaattoritason tuttunsa, senaattori Joseph McCarty* Wisconsinista – saivat vuodesta 1948 eteen päin jatkuvasti palstatilaa pelottelulle.

*Anslingerin omaelämänkerran "The Murderers" mukaan Ansligner oli välittänyt morfiinia laittomasti senaattori Joseph McCarthylle vuosien ajan. Tiedon varmistavat todeksi myös entisen FBN:n agentit. Minkä syyn tähän Anslinger antoi kirjassaan? Syynä oli, että näin kommunistit eivät pystyisi mustamaalaamaan tätä hienoa amerikkalaista senaattoria hänen huumeriippuvuusheikkoudestaan. (lähteet Dean Latimer: Flowers in the Blood; Harry Anslinger: The Murderers.)

Anslinger kertoi kongressille, että kommunistit myisivät marihuanaa amerikkalaisille pojille ehdyttääkseen heidän halunsa taistella – tehden koko maasta zombiepasifistien kansakunnan. Tietysti Venäjän ja Kiinan kommunistit naurunalaistivat tämän USA:n marihuanaparanoian aina kun vain pystyivät – lehdistössä ja YK:ssa.

Valitettavasti ajatus pilvestä ja pasifismista oli niin paljon puheenaiheena maailman lehdistössä seuraavat 20 vuotta, että lopulta Venäjä, Kiina ja itäblokin kommunistimaat (jotka kasvattivat suuria määriä kannabista) kielsivät kannabiksen siinä pelossa, että amerikkalaiset myisivät sitä tai käyttäisivät sitä tehdäkseen vuorostaan kommunistisotilaista sävyisiä ja pasifistisia.

Tämä oli outoa, sillä Venäjällä, Itä-Euroopassa ja Kiinassa kannabista oli kasvatettu ja käytetty lääkeyrttinä, rentouttajana ja työintoa vahvistavana satojen ja jopa tuhansien vuosien ajan, ilman mitään ajatuksia kannabislaeista.

(J.V. Dialogue Soviet Press Digest lokakuun 1990 numerossa raportoi kukoistavasta laittoman hampun liiketoiminnasta, huolimatta neuvostolakien toimeenpanevien elimien yrityksistä hävittää se. "Kirgisiassa pelkästään hamppuviljelmiä on suunnilleen 3000 hehtaaria." Toisella alueella venäläiset tekevät kolmen päivän matkan yhteen "pahaenteisimmistä paikoista Moiynkumyn autiomaassa" korjatakseen satoa erityisestä kovia oloja kestävästä hamppulajikkeesta, joka tunnetaan paikallisesti nimellä "anasha".)

Salainen ohjelma mielten ja valintojen ohjaamiseksi

Vuonna 1983 Freedom of Information Actin nimissä julkaistusta raportista saatiin selville (yli 40 vuoden salailun jälkeen), että Anslinger nimitettiin vuonna 1942 huippusalaiseen komiteaan, jonka päämääränä olisi kehittää "totuusseerumi" Office of Stategic Servicelle (OSS), virastolle, josta myöhemmin kehittyi Central Intelligence Agency (CIA). (Lähde: Rolling Stone elokuu 1983).

Anslinger agenttiryhmineen valitsi ensisijaiseksi Amerikan totuusseerumiksi THC-öljyn, "honey oil", joka on erittäin puhdas, lähes mauton muoto hasisöljystä, annettavaksi ruoissa vakoojille, sabotoijille, sotavangeille ja sen kaltaisille, jotta he tahattomasti "vuotaisivat totuuden".

Viisitoista kuukautta myöhemmin, vuonna 1943, marihuanaekstraktien käyttö ensisijaisena totuusseerumina lopetettiin Anslingerin ryhmässä, koska huomattiin, että se ei aina toiminut.

Ihmiset, joita kuulusteltiin, saattoivat usein kikatella tai nauraa hysteerisesti kiinniottajilleen, olla vainoharhaisia tai omata pohjattoman ruokahalun (kyseessä olivat luultavasti "mässyt"). Raportti kertoi myös, että amerikkalaiset OSS:n agentit ja muut kuulusteluryhmät alkoivat käyttää honey oilia itse laittomasti, eivätkä antaneetkaan sitä vakoojille. Anslingerin OSS-ryhmän loppuraportissa marihuanan käytöstä totuusseerumina ei ollut yhtään mainintaa huumeen aiheuttamasta väkivaltaisuudesta! Sen sijaan täysin päinvastaisia havaintoja oli saatu. OSS ja myöhemmin CIA jatkoi etsintää ja kokeili myöhemmin muita huumeita totuusseerumiksi, mm. psilosybiiniä, punaisia kärpässieniä ja LSD:tä.

Kahdenkymmenen vuoden ajan CIA testasi salaa näitä keitoksiaan amerikkalaisilla agenteilla. Pahaa-aavistamattomat kohteet saattoivat hypätä ikkunasta tai luulla tulleensa hulluksi.

USA:n hallitus viimein 1970-luvulla myönsi tekevänsä tätä kaikkea omille kansalaisilleen, 25 vuoden kieltämisen jälkeen: huumaavat viattomia, asiasta tietämättömiä kansalaisia ilman heidän lupaansa, sotilaita ja hallituksen agentteja – kaikki kansallisen turvallisuuden nimissä, totta kai.

Nämä amerikkalaiset "turvallisuus"virastot jatkuvasti uhkailivat ja satunnaisesti jopa vangitsivat yksilöitä, perheitä ja yhteisöjä, jotka yrittivät kertoa näitä huumaamisia tapahtuneen.

Kesti kolme vuosikymmentä Freedom of Information Act -lain säätämiseen saakka, ennen kuin CIA pakotettiin myöntämään valehtelunsa mm. CBS-televisiokanavan "60 minuuttia"-ohjelmassa ja muissa vastaavissa. Kuitenkin huhtikuun 16. päivänä vuonna 1985 USA:n korkein oikeus päätti, että CIA:n ei tarvitse paljastaa niiden henkilöiden eikä virastojen nimiä, jotka osallistuivat tähän irvokkaaseen toimintaan.

Korkein oikeus päätti ja toimeenpani, että CIA voisi itse päättää mitä julkaistaan ja mitä jätetään julkaisematta Freedom of Information Actin alaisuudessa ja että oikeusistuimet eivät voisi kumota viraston päätöksiä.

Sivuhuomautuksena, tämän Freedom of Information Act -lain kokonaan kumoaminen oli yksi Reagan/Bush/Quayle-hallinnon päätavoitteista.

(Lähteet: L.A.Times, The Oregonian ym. 1984; The oregonian, 21.1.1985; Lee, Martin & Shlain, Bruce: Acid Dreams, Grove Press, NY, 1985.)

Rangaistava rikkomus

Ennen kuin Anslinger aloitti pasifistizombiemarihuanapeloittelunsa vuonna 1948, julkisesti hän käytti vielä viidestä seitsemään vuotta (1943–1950) jazz-musiikkia, väkivaltaa ja "šokkikansioita" aseinaan lehdistössä, kokouksissa, luennoilla ja kongressin kuulemistilaisuuksissa.

Me tiedämme nyt, että asiassa nimeltä hamppu (marihuanaksi naamioituna), Anslinger oli valehteleva poliisibyrokraatti.

Jo yli 70 vuoden ajan amerikkalaiset ovat kasvaneet hyväksymään Anslingerin väittämät yrtistä – väkivaltaisuudesta pahaan pasifismiin ja lopulta musiikin korruptoivaan vaikutukseen saakka.

Johtuiko tämä taloudellisista vai rasistisista syistä vai jopa musiikin nousukaudesta, tai jonkinlaisesta synergistisestä joukkohysteriasta, on mahdotonta tietää varmasti. Mutta varmasti tiedämme sen, että USA:n hallituksen, mm. DEA:n, kylvämä informaatio kannabiksesta oli tuolloin ja on yhä tarkoituksellinen huijaus.

Kuten tulette näkemään seuraavissa luvuissa, empiiristen tosiasioiden paino ja suuret määrät vahvistavia todisteita osoittavat, että edesmenneet Reagan/Bush/Quayle-hallinnot yhdessä heidän ainutlaatuisten lääkeyhtiöyhteyksiensä kera (katso kappaleen lopussa "Bush/Quayle/Lilly – myyty lääketeollisuudelle") ovat luultavasti yhdessä korkeimmilla virallisilla tahoilla suunnitelleet tiedon salaamista ja disinformaation levittämistä, tuloksena kymmenien tuhansien amerikkalaisten turhia kuolemia, jotka olisi ollut mahdollista välttää.

Ja näyttää siltä, että he tekivät sen tarkoituksenaan turvata omat – ja heidän ystäviensä – sijoitukset lääketeollisuuteen sekä energia- ja paperiteollisuuteen ja antamaan näille myrkyllisille ja synteettisille teollisuudenaloille järjettömän etulyöntiaseman hamppuun nähden turvatakseen miljardien dollarien vuosittaiset voitot, jotka olisi mahdollista menettää, jos hamppukasvi ja marihuana eivät olisi kielletty!

Tuloksena, miljoonat amerikkalaiset ovat tuhlanneet miljoonia vankilavuosia ja miljoonia elämänkohtaloita on pilattu ja yhä pilataan sillä, mikä alun perin alkoi Hearstin, Anslingerin ja DuPontin hävyttömistä ekonomisista valheista, ikävistä rasistisista herjauksista ja yltiöhartaasta musiikkimausta.

Alaviitteet

  1. Abel, Ernest: Marijuana, The First 12,000 Years, Plenum Press, NY, 1980, sivut 73 ja 99.
  2. Sloman, Larry: Reefer Madness, Grove Press, Inc., New York 1979, sivu 40.
  3. Ibid, sivut 196, 197.
  4. Research of Dr. Michael Aldrich, Richard Ashley, Michael Horowitz, et al.; The High Times Encyclopedia of Recreational Drugs, sivu 138.

Bush/Quayle/Lilly – myyty lääketeollisuudelle

Amerikassa äänekkäimpiä marihuanan vastustajia ovat olleet mm. aikaisempi ensimmäinen nainen Nancy Reagan (1981–1989) ja aikaisempi presidentti George Bush (1989–1993), entinen CIA:n johtaja Gerald Fordin aikana (1975–1977) ja entinen presidentti Reaganin "Drug Task Force"n johtaja (1981–1988).

Jätettyään CIA:n vuonna 1977 Bushista tehtiin Eli Lillyn johtaja, joka vastasi suoraan Dan Quayle:n isälle ja perheelle, jotka omistivat määräävän osake-enemmistön Lilly-yhtiöistä ja Indianapolis Star -sanomalehdestä. Dan Quayle myöhemmin toimi yhteysmiehenä huumepomojen, asemiesten ja hallituksen viranomaisten välillä Iran-Contra -skandaalissa.

Koko Bushin perhe oli suuri osakkeenomistaja sellaisissa yhtiöissä kuten Lilly, Abbot, Bristol-Pfizer, jne. Kun Bushin sijoitukset paljastettiin vuonna 1979, tuli julkisesti ilmi, että Bushin perheellä oli yhä suuri kiinnostus Pfizeriin ja merkittäviä määriä muidenkin edellämainittujen lääkeyhtiöiden osakkeita.

Itse asiassa, Bush aktiivisesti lobbasi laittomasti sekä hallinnon sisäpuolella että ulkopuolella varapresidenttinä vuonna 1981, jotta lääketehtaille annettaisiin lupa dumpata vähemmän suosittuja, vanhentuneita ja erityisesti kotimaassa kiellettyjä lääkkeitä pahaa-aavistamattomiin kolmansiin maihin.

Ollessaan varapresidenttinä Bush jatkoi laitonta toimintaansa lääkeyhtiöiden puolesta, pyytämällä henkilökohtaisesti IRS:ltä verohelpotuksia tietyille lääkeyhtiöille (mm. Lilly), joilla oli tuotantoa Puerto Ricossa. Vuonna 1982 varapresidentti Bush määrättiin lopettamaan lobbaus IRS:ssä lääkeyhtiöiden puolesta itse korkeimman oikeuden toimesta (katso painetun version liite).

Hän lopetti – mutta he (lääketeollisuus) yhä saavat ylimääräisen 23 % verovähennyksen Puerto Ricossa oleville yhtiöilleen, jotka tekevät näitä Yhdysvalloissa kiellettyjä lääkkeitä myytäväksi kolmansiin maihin.

(Lähteet: Taloudelliset paljastukset: Bush 1979 veroilmoitus; "Bush Tried to Sway a Tax Rule Change But Then Withdrew" NY Times, May 19, 1982; erinäisiä yritysten sisäisiä tietoja; Christic Institute "La Penca" affidavit; Lilly 1979 Annual Report.)


Jatka sivulle: Luku 6


Siirry lukuun:
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16
Loppusanat - Liitteet - Lisämateriaali

Bookmark and Share

banneri-pieni.png
Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-Noncommercial-No Derivative Works 2.5 License.