Laillisen kannabiksen viimeiset vaiheet
Kuten tiedetään, 1800-luvun teollinen vallankumous oli takapakkia hampun maailmankaupassa johtuen mekanisoidun sadonkorjuu- ja murtamisteknologian puutteesta, joka on välttämätöntä massatuotannossa. Mutta tämä luonnon luomavara oli liian arvokas viskattavaksi hamaan menneisyyteen kovinkaan pitkäksi ajaksi. Vuonna 1916 Yhdysvaltain maatalousministeriön tiedotteessa ennakoitiin, että kuorinta- ja sadonkorjuukone tultaisiin kehittämään ja että hampusta tulisi jälleen Amerikan suurin maatalousala. Vuonna 1938 aikakauslehdet, kuten Popular Mechanics ja Mechanical Engineering, esittelivät uuden sukupolven sijoittajille täysin automaattisia hampunkuorintalaitteita, tuoden meille palan historiaa. Kyseisen koneen ansiosta kummatkin lehdet ennakoivat hampun tulevan jälleen Amerikan suurimmaksi viljelykasviksi!
Läpimurto paperintuotannossa
Mikäli hamppua viljeltäisiin laillisesti käyttäen 1900-luvun teknologiaa, se olisi suurin sadontuottaja Yhdysvalloissa ja koko maailmassa tänä päivänä!
(Popular Mechanics, helmikuu 1938; Mechanical Engineering, helmikuu 1938; Yhdysvaltain maatalousministeriön raportit 1903, 1910, 1913.)
Tosiasiassa, kun edeltävät artikkelit oli valmisteltu alkuvuonna 1937, hamppua oli edelleen laillista kasvattaa. Eivätkä uutta miljardien dollarien kannabisliiketoimintaa ennakoivat ottaneet huomioon tuottoa, joka saataisiin lääkkeistä, energiasta (polttoaine) tai ruoasta, jotka lisäisivät nykyään oman biljoona dollariansa tai enemmän vuosittaiseen luonnonmukaiseen kansantuottoomme (vertailtuna synteettiseen, ympäristöongelmaiseen teknologiaamme). Rentoutumispolttelu voi tuoda tähän summaan vain oman mitättömän pienen osansa.
Kaikkein tärkein syy siihen, että vuoden 1938 aikakauslehdet arvioivat uutta miljardien dollarien tuloa, oli hampusta tehtävä paperimassa (toisin kuin kuitu- tai lumppupaperi). Muut syyt olivat sen kuitu, siemenet ja selluteollisuuden muut alat.
Tämän uuden ja merkittävän hamppuselluteknologian paperinvalmistamiseksi oli keksinyt vuonna 1916 maatalousministeriön tiedemiehet kasvitieteilijä Lyster Deweyn ja kemisti Jason Merrillin.
Tämä teknologia, yhdistettynä vuonna 1917 patentoituun G. W. Schlichtenin kuorintakoneeseen, mahdollisti hampun käytettävissä olevaksi paperin lähteeksi alle puolella siitä kustannuksesta, joka tarvitaan puusellupaperiin. Uudet sadonkorjuukoneet Schlichtenin koneen ohella toivat hampun käsittelyajat alas muutamaan tuntiin aikaisemmasta 200–300 miestyötunnista eekkeriä kohden*. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tekniikan kehittyminen ja uusien kulkuteiden rakentaminen tekivät hampusta entistä arvokkaampaa. Valitettavasti vastustavat voimat olivat koonneet rivinsä ja toimivat nopeasti tehdäkseen lopun hampun viljelystä.
*Katso painetun version liite 1.
Metsiemme pelastussuunnitelma
Jotkin kannabiskasvit venyvät tavanomaisesti puumaisiin korkeuksiin, kuuden metrin mittaisiksi tai pidemmiksikin yhden kasvukauden aikana.
Uusi paperinvalmistusprosessi käytti hampun päistäreitä – 77 % hampunvarren painosta – mikä oli silloin hukkaan heitetty sivutuote kuidun kuorintaprosessin yhteydessä.
Vuonna 1916 Yhdysvaltain maatalousministeriön tiedotteessa 404 (USDA Bulletin 404) kerrottiin, että yksi eekkeri kannabiskasveja vuosittaisessa kierrossa 20 vuoden aikana tuottaa saman määrän paperimassaa kuin 4,1 eekkeriä metsää hakattuna samana 20 vuoden aikana. Tämä prosessi käyttää ligniinin hajottamiseksi (puuselluteollisuuteen verrattuna) ainoastaan 15–20 % saastuttavia rikkihappopohjaisia kemikaaleja, eikä välttämättä ollenkaan kalsinoitua soodaa. Kaikki ligniini on hajotettava ennen paperimassan valmistusta. Hamppumassa sisältää ainoastaan 4–10 % ligniiniä, kun taas puissa sitä on 18–30 %. Ongelma jokien saastumisesta dioksiinilla vältetään käyttämällä hamppupaperinvalmistusprosessia, jossa ei tarvita kloorivalkaisua (jota puusellupaperinvalmistusprosessi tarvitsee), vaan sen sijaan turvallisempaa vetyperoksidivalkaisua.
Niinpä hamppu tuottaa neljä kertaa niin paljon paperimassaa (kuin metsä) ja saastetta neljästä seitsemään kertaan vähemmän.
Kuten olemme havainneet, tämän hamppumassapaperin potentiaalisuus on riippuvainen uusien nykyaikaisten kuorintakoneiden keksimisestä ja kehittämisestä. Tämä myös alentaisi puutavaran kysyntää ja alentaisi asuntojen hintoja sekä auttaisi maapalloa tuottamalla lisää happea.[1]
Esimerkki: mikäli uusi (vuonna 1916) hamppumassapaperiprosessi olisi laillisessa käytössä tänään, se korvaisi pian noin 70 % kaikesta puusellupaperista, mukaan lukien tietokonepaperit, aaltopahvilaatikot ja paperikassit.
Paperi, joka on tehty 60–100 %:sesti hampun päistäreistä, on vahvempaa ja taipuisampaa kuin puusta valmistettu paperi. Paperinvalmistus puuta käyttäen vahingoittaa ympäristöä. Hamppupaperinvalmistus ei vahingoita.
(Dewey & Merill, tiedote #404, USDA, 1916; New Scientist, 1980; Kimberly Clarkin tuotanto heidän jättimäisestä ranskalaisesta hamppupaperitytäryhtiöstään De Mauduitista vuodesta 1937 vuoteen 1984.)
Ympäristönsuojelu ja saastuttavien lähteiden vähentäminen
Saastuttavien lähteiden vähentäminen on kuluja leikkaava saastumisenkontrollointimenetelmä, josta ympäristönsuojelijat usein kuuluttavat. Saastuttamisen lähteenä on usein petrokemikaaleja tai niiden johdannaisia käyttävät teollisuuslaitokset.
Olkoon saastuttamisen lähde sitten jääkaappien CFC-kaasut, spraypurkit, tietokoneet, sotatarkoituksiin tuotettu tritium tai plutonium, tai rikkipohjaiset paperiteollisuuden käyttämät hapot, tavoite on saastuttamisen lähteiden vähentäminen.
Kun sinua pyydetään kauppakeskuksessa valitsemaan paperi- tai muovikassi, olet kasvokkain ympäristön hyvinvointia koskevan valinnan edessä: paperipussi kaadetuista puista tai muovikassi, joka on tehty fossiilisista polttoaineista ja kemikaaleista. Pitäisi olla mahdollisuus valita biohajoava ja kestävä materiaali, joka on tuotettu vuosittain uusiutuvasta lähteestä – kannabiskasviviljelmästä.
Ympäristön hyödyt hampun vuosittaisesta sadonkorjuusta (joka jättää puut kaatamatta!) paperinvalmistukseen ja korvatakseen fossiiliset polttoaineet energianlähteenä ovat muodostuneet ratkaisevan tärkeiksi saastuttamisen lähteiden vähentämisessä.
Vehkeily luonnollisen kilpailun pois pyyhkimiseksi
1930-luvun puolivälissä, kun mekaaniset hampunkuorintakoneet ja hampun korkean selluloosamassan säilyttävät koneet lopulta tulivat huippuunsakehitetyksi, saataviksi ja tavoitettaviksi, valtavan metsäalan omistaja sekä bisneksenhaltija, Hearst Paper Manufacturing Division, Kimberly Clark (USA), St. Regis – sekä käytännössä kaikki muutkin metsän, paperin tai sanomalehtien omistajat – olivat vaarassa hävitä miljardeja dollareita ja mahdollisesti mennä konkurssiin.
Sattumalta, vuonna 1937, DuPont oli juuri patentoinut muovinvalmistuksen prosessin öljystä ja hiilestä, kuten myös uuden sulfaatti/sulfiitti -paperinvalmistusprosessin puusta. DuPontin omien historiikkien ja raporttien mukaan* kyseiset prosessit vastasivat yli 80 % yhtiön rautatiekuljetuksien käytöstä seuraavien 60 vuoden ajan jatkuen 1990-luvulle asti.
*Kirjoittajan tutkimus ja tiedonvaihto DuPont-yhtiön kanssa vuosina 1985–1996
Mikäli hamppua ei olisi julistettu laittomaksi, 80 % DuPontin bisneksestä ei olisi ikinä tullut todeksi eikä suurta osaa saasteista, jotka ovat tuhonneet Amerikan koilliset ja lounaiset joet, olisi ikinä laskettu luontoon.
Avoimilla markkinoilla hamppu olisi säästänyt suurimman osan Amerikan elinvoimaisista perhetiloista ja luultavasti olisi lisännyt niiden määrää huolimatta 1930-luvun suuresta lamasta.
Mutta kilpailu luontoystävällistä hamppupaperia ja muoviteknologiaa vastaan olisi saattanut saattaa Hearstin, DuPontin ja DuPontin taloudellisen takaajan, Andrew Mellonin (Mellon pankista Pittsburghista), voitokkaat taloudelliset suunnitelmat vaaraan.
"Yhteiskunnan uudelleenjärjestely"
Useita salaisia kokouksia järjestettiin.
Vuonna 1931 Mellon, roolissaan Hooverin valtiovarainministerinä, nimitti tulevan sisarentyttärensä aviomiehen Harry J. Anslingerin vasta perustetun FBN:n (Federal Bureau of Narcotics eli narkoottisten aineiden valvontavirasto) johtoon, minkä aseman Anslinger piti seuraavat 31 vuotta.
Nämä teollisuusparonit sekä sijoittajat olivat tietoisia, että 1930-luvun puolivälissä markkinoille oli tulossa kone, joka leikkaa, paalaa ja kuorii (erottelee kuidun korkeasti selluloosapitoisista päistäreistä), sekä hampunjalostusprosessi paperiksi ja (luonnon)muoveiksi. Kannabiskasvi oli siis syytä syrjäyttää.
Vuonna 1937 DuPont vuosiraportissaan osakkeenomistajilleen pyysi kiihkeästi lisää sijoituksia heidän uusiin, muttei vielä hyväksyttyihin, petrokemikaalissynteettisiin tuotteisiin. DuPont oli odottamassa "radikaaleja muutoksia" "valtiontuloja lisääviltä voimilta hallituksesta – – muuntuen työvälineeksi, jolla voidaan pakottaa hyväksymään tiettyjä uusia ideoita teolliseen ja yhteiskunnalliseen uudelleenjärjestelyyn".*
*DuPontin vuosiraportti vuodelta 1937
Kirjassa The Marijuana Conviction (University of Virginia Press, 1974) Richard Bonnie ja Charles Whitbread II kuvailivat prosessia:
"Syksyllä 1936 Herman Oliphant (valtiovarainministeriön lakiasiainjohtaja) oli päättänyt nostaa (liittovaltion) verotusta, mutta asetusmuotoisesti National Firearms Actin (säädös tuliaseista) jälkeen ja kokonaan tämän kanssa yhteenkuulumattoman 1914 Harrison narcotics actin (säädös huumaavista aineista) jälkeen. Oliphant itse oli johtamassa lakialoitteen valmistelua. Anslinger käänsi armeijansa sotaretken Washingtonia kohden.
Avainasemassa marijuanaveron luonnoksessa Harrisonin säädöksessä on mielikuva kieltävästä verosta. Harrisonin säännöksen mukaan ei-lääkinnällinen käyttäjä ei voinut laillisesti ostaa tai pitää hallussa huumaavia aineita. Päätös säännöksen hyväksynnästä osoitti selvästi korkeimman oikeuden toisinajattelijoille, ettei kongressin motiivi ollut lisätä valtiontuloja, vaan kieltää käyttö. Niinpä säädös tuliaseista suunniteltiin hillitsemään konetuliaseiden kaupustelua. Kongressi "salli" kenen tahansa ostaa konetuliaseen, mutta velvoitti aseenostajan maksamaan 200 dollaria varainsiirtoveroa* sekä tekemällä hankinnan kirjallisena tilauksena.
Tuliasesäännös, joka hyväksyttiin heinäkuussa 1934, oli ensimmäinen toimi piilottaakseen kongressin motiivit 'kieltävän veron' taakse. Korkein oikeus vahvisti muuttumattomana konetuliaseita vastustavan lain maaliskuun 29. päivänä vuonna 1937. Oliphant oli epäilemättä odottanut parlamentin päätöstä, ja valtiovarainministeriö esitteli marihuanaverolakiesityksen kaksi viikkoa myöhemmin, huhtikuun 14. päivänä vuonna 1937."
Niinpä DuPontin** päätös investoida uusiin teknologioihin perustuen "pakkoon hyväksyä muutamia uusia ideoita teolliseen ja yhteiskunnalliseen uudelleen järjestelyyn" alkaa kuulostaa järkevältä.
*Noin 5000 dollaria vuoden 1998 kurssilla.
**On mielenkiintoista huomata, että 29. huhtikuuta 1937, kaksi viikkoa marihuanaverosäännöksen esittelyn jälkeen DuPontin paras tiedemies Wallace Hume Carothers, joka keksi nailonin DuPontille, orgaanisen kemian alan ykkösmies maailmassa, murhasi itsensä juomalla syanidia. Carothers oli kuollessaan 41 vuoden ikäinen…
Kysymys motiivista
Rens Hemp Companyn (Rens:in "Hamppu Oy:n") Matt Rens oli vihjannut vuoden 1937 senaatin kuulemisien aikana DuPontin suunnitelmista:
Herra Rens: Sellainen vero suistaa pienviljelijät ulos hampunkasvatusmarkkinoilta, ja pienviljelijöiden lukumäärä on huomattava… Tämän lakialoitteen todellinen tarkoitus ei ole hankkia rahaa, eihän?
Senaattori Brown: No, me pidämme kiinni ehdotuksesta, joten se siitä. (Well, we’re sticking to the proposition that it is.)
Herra Rens: Se tulee maksamaan meille valtavasti.
Senaattori Brown: Kiitos paljon. (Todistaja poistutettiin.)
Hearstin vihamielisyys ja hysteeriset valheet
Huolenaihe hampunsavun vaikutuksista oli jo poikinut kaksi hallinnollista tutkimusta. Britannian kuvernööri Intiassa julkaisi Intian kannabiskomission (Indian Hemp Drugs Commission) vuosien 1893–1894 tutkimuksen bhangin raskaskäyttäjistä Etu-Intian niemimaalla.
Ja vuonna 1930 Yhdysvaltojen hallitus tuki Siler-komission tutkimusta koskien amerikkalaisten siirtotyöläisten vapaa-ajalla tapahtuvaa marihuanan polttelua Panamassa. Kummankin raportin yhteenvedossa todettiin, ettei marihuana ollut minkäänlainen ongelma ja suositeltiin ettei sen käytöstä rangaistaisi.
Alkuvuonna 1937, Yhdysvaltain terveysministerin avustaja Walter Treadway kertoi Kansainliiton neuvoa antavalle kannabisalakomitealle, että "sitä voi käyttää suhteellisen pitkän ajan ilman sosiaalista tai emotionaalista luhistumista. Marihuana muodostaa tottumuksen – – samassa mielessä kuten – – sokeri tai kahvi."
Vaan toisenlaiset tuulet puhalsivat. Sotakiihko, joka johti Espanjan ja Amerikan väliseen sotaan, oli William Randolpf Hearstin laukaisema, kautta hänen Yhdysvaltojen laajuisine ketjuineen sanomalehtiä, jotka merkitsivät keltaisen lehdistön* alkua amerikkalaista politiikkaa ohjaavana voimana.
*Websterin sanakirja määrittelee "keltaisen lehdistön" halpojen, sensaatiohakuisten tai häikäilemättömien metodien käyttämiseksi sanomalehdissä tai muissa medioissa lukijoiden houkuttelemiseksi tai näihin vaikuttamiseksi.
1920- ja 1930-luvulla Hearstin sanomalehdet hitaasti ja harkitusti rakensivat uutta uhkaa Amerikkaa vastaan ja uusi keltainen lehdistö kampanjoi saadakseen julistettua hampun lainsuojattomaksi. Esimerkiksi kertomus auto-onnettomuudesta, jossa oli löydetty "marihuanasavuke", saattoi hallita otsikoita viikkotolkulla, kun taas viinaan liittyvät auto-onnettomuudet (jotka olivat lukuisampia kuin marihuanaan liittyvät auto-onnettomuudet vähintään suhteella 10000:1) painettiin korkeintaan takasivuille.
Tämä kyseinen teema "marihuana johtaa auto-onnettomuuksiin" syöpyi amerikkalaisten mieliin uudelleen ja uudelleen elokuvien alussa kuten "Marihuanahulluus" (Reefer Madness) ja "Marihuana – nuorien salamurhaaja" (Marijuana – assassin of Youth).
Räikeää kiihkoilua
Alkaen vuoden 1898 Espanjan ja Yhdysvaltojen sodasta, Hearstin sanomalehdet olivat ankarasti arvostelleet espanjalaisia, meksikolais-amerikkalaisia ja latinoita.
Mustamaalaus kiihtyi sen jälkeen kun marihuanaa polttava Pancho Villan* armeija oli vallannut 800 000 eekkeriä Hearstin ykkösluokan meksikolaista metsämaata.
*"La Cucaracha"-laulu kertoo tarinan eräästä Villan miehestä etsimässä kätköään "marijuana por fumar!" (ruohoa pesään!)
Katkeamatta seuraavat kolme vuosikymmentä Hearst maalaili kuvaa laiskasta, ruohoa polttavasta meksikolaisesta – joka on edelleen yksi typerimmistä ennakkoluuloistamme. Samanaikaisesti hän kävi järjestelmällistä mustamaalaussotaa kiinalaisia vastaan nimittäen heitä "keltaiseksi vaaraksi".
Vuodesta 1910 vuoteen 1920 Hearstin sanomalehdet väittivät pääosan mustien valkoisia naisia kohtaan kohdistuneista hyökkäyksistä pystyttävän jäljittämään kokaiinin aikaansaamaksi. Tätä jatkui 10 vuotta kunnes Hearst keksi, etteivät "kokaiiniseot neekerit" raiskanneet valkoisia naisia, vaan nyt "kannabishullut neekerit" raiskasivat valkoisia naisia.
Hearstin ja muiden sensaatiolehdet kirjoittivat hysteerisiä lööppejä mustamaalaten "neekereitä" ja meksikolaisia raivokkaiksi pedoiksi, jotka marihuanan vaikutuksen alla soittivat "voodoo-satanistista" musiikkia (eli jazzia) ja kasasivat halveksuntaa hallitsevan valkoisen lukijakunnan päälle. Muitakin samankaltaisia huumausaineen vaikutuksen alla tehtyjä rikoksi kirjattiin: valkoisen miehen varjoon astuminen, valkoista ihmistä silmiin katsominen pidempään kuin 3 sekuntia tai pahempaa, valkoista naista kahdesti katsominen, valkoiselle nauraminen, jne.
Tämänkaltaisista "rikoksista" satojatuhansia meksikolaisia pidätettiin, ja yhteenlaskettuna vietettiin miljoonia vuosia putkissa, vankiloissa, ketjujengeissä brutaalien rotuerottelulakien vuoksi, jotka jäivät jäljelle Yhdysvaltojen laajuisesti 1950- ja 1960-luvulla. Hearst, läpitunkevasti ja jatkuvasti käytetysti, painotti meksikolaista slangisanaa "marihuana" englantia puhuvien amerikkalaisten tajuntaan. Samanaikaisesti sana "hamppu" poistettiin käytöstä ja "kannabis", tieteellinen termi, jätettiin huomiotta ja haudattiin.
Oikea espanjankielinen termi hampulle on "canamo". Mutta käytettäessä Meksikon Sonoran osavaltion puhekielen sanaa "marijuana", useimmiten amerikkalaisittain "marihuana" – vain harva tajusi, että oikeat kutsumanimet sekä "kannabikselle", yhdelle luonnon tärkeimmistä yrteistä, että "hampulle", ykkösluokan teollisuuden raaka-ainelähteelle, syrjäytettiin kielestä.
Torjuva marihuanavero
Torjuvan marihuanaveron ja sen strategian luonnostelu tapahtui valtiovarainministeriön salaisissa kokouksissa vuodesta 1935 vuoteen 1937. Marihuanaa ei kielletty välittömästi; lakia kutsuttiin "ammatilliseksi valmisteveroksi myyjille ja varainsiirtoveroksi marihuanakaupasta".
Maahantuojat, valmistajat, myyjät ja jälleenmyyjät vaadittiin rekisteröitymään valtionvarainministeriöön ja maksamaan ammatillinen vero. Siirroista laskutettiin dollari per unssi; 100 dollaria per unssi mikäli myyjä oli rekisteröitymätön. Uusi laki kaksinkertaisti kannabiksen hinnan, jota niihin aikoihin oli myyty dollarilla unssin verran.[2] Vuosi oli 1937. New Yorkin osavaltiossa oli tasan yksi huumepoliisi.*
*Tätä nykyä New Yorkissa on verkosto tuhansia huumepoliiseja, agentteja, vakoojia ja maksettuja ilmiantajia – sekä 20 kertaa enemmän vankilapaikkoja kuin siellä oli vuonna 1937, eikä väkiluku ole kuin tuplaantunut.
Sen jälkeen kun korkein oikeus päätti maaliskuun 29. päivänä 1937 vahvistaa (korkean) verotuksen kautta ehkäisevän lain koskien konetuliaseita, Herman Oliphant teki siirtonsa. Huhtikuun 14. päivänä vuonna 1937 hän esitti lakialoitteensa suoraan päävaliokunnalle tarkoituksenmukaisten valiokuntien sijaan, kuten elintarvike- ja lääkevaliokunta, maatalous-, tekstiili-, kaupankäynti- yms. valiokunnat.
Hänen syynsä on saattanut olla se, että pääministeriö on ainoa ministeriö, joka voi lähettää lakialoitteensa suoraan alahuoneeseen ilman, että sen tarvitsee keskustella muiden valiokuntien kanssa. Päävaliokunnan puheenjohtaja Robert L. Doughton,* DuPont-yhteistyön avainhenkilö, käytti äkkiä kumileimasintaan salaiseen lakialoitteeseen ja lähetti sen seilaamaan kongressin läpi presidentille.
*Colby Jerry, The DuPont Dynasties, Lyle Stewart, 1984.
"Keskusteliko kukaan AMA:n kanssa?"
Kuitenkin, hänen kontrolloimistaan valiokuntien kuulemistilaisuuksista huolimatta, monet asiantuntijatodistajat puhuivat näiden epätavallisten verolakien hylkäämisen puolesta.
Tohtori William G. Woodward, joka oli Amerikan lääkäriliiton (AMA) sekä lääkäri että asianajaja, todisti AMA:n puolesta.
Hän sanoi, että lain perustelut olivat kokonaisuudessaan keltaisen lehdistön sensationalismia. Mitään todellisia perusteluja ei oltu kuultu! Tämä välinpitämättömästi hyväksytty laki voisi mahdollisesti kieltää maailmalta potentiaalisen lääkkeen, erityisesti nyt kun lääketieteen maailma oli juuri löytänyt kannabiksen aktiiviset ainesosat.
Woodward kertoi komitealle, että ainoa syy miksi AMA ei ollut aikaisemmin tullut julkisuuteen vastustaen marihuanaverolakia, oli että marihuanaa oli kuvailtu lehdistössä 20 vuoden ajan "tappajaruohoksi Meksikosta".
AMA oli huomannut vain pari päivää ennen näitä kevään 1937 kuulemisia, että tämä "marijuana", jonka kongressi halusi julistaa lainsuojattomaksi, olikin se sama hyvää tekevä substanssi, joka oli tunnettu lääketieteellisessä käytössä nimellä kannabis, ja jota oli käytetty Amerikassa täysin turvallisesti sairauksien hoidossa yli sadan vuoden ajan.
"Me emme mitenkään voi ymmärtää, herra puhemies," Woodward protestoi, "miksi tätä lakialoitetta on salaa valmisteltu 2 vuotta ilman minkäänlaista tiedoksiantoa, edes asiantuntijoilletahoille, sen valmistelusta." Anslinger ja kongressin komitea tuomitsivat nopeasti Woodwardin ja AMA:n* lausunnot ja Woodward poistatettiin tylysti paikalta.[3]
*AMA sekä Rooseveltin hallinto olivat vuonna 1937 vahvoja vastakkainasettelijoita.
Kun marihuanaverolakialoite saapui suulliseen käsittelyyn, keskusteluun ja äänestykseen, vain yksi relevantti kysymys kysyttiin alahuoneessa: "Keskusteliko kukaan AMA:n kanssa saadakseen heidän mielipiteensä asiasta?"
Edustaja Vinson, vastaten päävaliokunnan puolesta sanoi: "Kyllä olemme. AMA:n tohtori Wentworth (Woodward väärin äännettynä?) kävi täällä puhumassa, ja he (AMA) tukevat tätä lakia sataprosenttisesti!"
Tämän ikimuistoisen valheen saattelemana lakiesitys hyväksyttiin laiksi joulukuussa 1937. Luotiin valtiollinen ja osavaltiollinen poliisi, joka on vanginnut satoja tuhansia amerikkalaisia, saaden aikaiseksi 14 miljoonaa vuotta hukattua ihmiselämää putkissa ja vankiloissa – johtaen jopa kuolemiin – kaikki tämä myrkyllisen, saastuttavan teollisuuden, vanginvartijoiden liiton sekä joidenkin valkoisten poliitikkojen rodullisen vihamielisen politiikan toteuttamisen vuoksi.
(Mikuriya, Tod, M.C., Marijuana Medical Papers, 1972; Sloman, Larry, Reefer Madness, Grove Press, 1979; Lindsmith, Alfred, The Addict and the Law, Indiana U. Press; Bonnie&Whitbread; The Marijuana Conviction, U. of VA Press; U.S. Cong. Records; et al.)
Muutkin puhuivat
Myös kansallinen siemenöljyinstituutti (National Oil Seed Institute), joka edusti korkealaatuisten tehdasvoiteluöljyjen tuottajia ja myös maalien valmistajia, toimi kaikella voimallaan verolakialoitetta vastaan. Puhuessaan pääministeriölle vuonna 1937 heidän lakiasianjohtajansa Ralph Lozier todisti kaunopuheisesti hampunsiemenöljyn puolesta, jota oltiin julistamassa lainsuojattomaksi.
"Kunnianarvoiset lähteet kertovat meille, että vähintään 200 miljoonaa ihmistä itämaissa käyttää kyseistä lääkettä; ja ottakaamme huomioon, että satoja, kyllä, tuhansia vuosia käytännössä tuo määrä ihmisiä on käyttänyt tätä lääkettä. On merkitsevää, että Aasiassa ja muualla idässä, jossa niukkuus koskettaa jokaista, ja missä he käyttävät aivan kaikki luonnontuotteet, jotka antelias maailma on antanut kaitsettavaksi – on merkillepantavaa, ettei kukaan niistä 200 miljoonasta ihmisestä ole koskaan, alkaen sivilisaation alusta, tavattu käyttämässä tämän kasvin siemeniä tai siemenöljyä huumeena.
Mikäli hampunsiemenessä tai siemenöljyssä olisi joitain turmiollisia ominaisuuksia, on järkevää olettaa, että itämaiset ihmiset, jotka kurottavat niukkuudestaan ylös mihin vain, joka voisi tyydyttää heidän kammottavan nälkänsä, olisivat havainneet sen.
Arvoisa komitea, hampunsiemeniä, tai Cannabis sativa L.:n siemeniä käytetään itämaissa sekä osassa Venäjää ruokana. Sitä kasvaa heidän pelloillaan ja he käyttävät sitä samoin kuin kauraa. Miljoonat ihmiset itämaissa käyttävät hampunsiemeniä ruokanaan. He ovat toimineet samoin useita sukupolvia, erityisesti katovuosina… Asia, johon olen tulemassa – tämä laki on liian kaikensisältävä. Tämä lakiehdotus on maailman aitaava toimenpide. Tämä lakiehdotus tuo toimenpiteet – tämän loistavan teollisuuden murskaamisen viraston valvovan silmän alle – joka voi tarkoittaa sen surkastumista. Viime vuonna Yhdysvaltoihin tuotiin 62 813 000 naulaa hampunsiemeniä. Vuonna 1935 tuotiin 116 miljoonaa naulaa…"
Erityisten mielenkiinnonkohteiden suojelu
Kuten AMA:n tohtori Woodward oli vakuuttanut, hallituksen lausunto ennen kongressia vuonna 1937 oli koostunut melkein pelkästään Hearstin ja muiden sensaationhakuisten ja rasististen lehtien artikkeleista, joita luki kuuluvalla äänellä Harry J. Anslinger* FBN:n (Federal Bureau of Narcotics eli kansallinen huumausainevirasto) johtaja. (Kyseisestä virastosta kehkeytyi sittemmin huumelakien täytäntöönpanovirasto DEA [Drug Enforcement Administration]).
*Harry J. Anslinger oli uuden kansallinen huumausaineviraston johtaja aivan sen alusta alkaen, vuodesta 1931 lähtien, 31 vuoden ajan, ja vasta vuonna 1962 presidentti John F. Kennedyn toimesta pakotettiin eläkkeelle sen jälkeen, kun hän oli yrittänyt sensuroida professori Alfred Lindesmithin julkaisuja (The Adddict and the Law, Washington Post, 1961) sekä mustamaalata ja häiritä hänen työnantajaansa Indianan yliopistoa. Rasistisien huomautuksiensa – kirjeissään Anslinger kirjoitti "inkiväärin värisistä neekereistä" ("ginger-colored niggers") – johdosta Anslinger joutui Pennsylvanian senaattorin, Joseph Guffreyn, hyökkäyksen kohteeksi vuonna 1934.
Ennen vuotta 1931 Anslinger oli Yhdysvaltain avustava kieltolakipäällikkö (Assistant U.S. Commissioner for Prohibition). Anslingerin, kannattaa muistaa, oli käsin valinnut uuden kansallisen huumausaineviraston johtajaksi hänen setänsä, Andrew Mellon, joka oli presidentti Herbert Hooverin valtiovarainministeri. Samainen Andrew Mellon oli sen lisäksi omistaja ja suurin osakas Yhdysvaltain kuudenneksi suurimmassa pankissa (vuonna 1937), Pittsburghin Mellon pankissa, joka oli toinen niistä ainoista pankeista, jotka ovat lainanneet DuPontille* vuodesta 1928 nykyaikaan mennessä.
*DuPont on lainannut rahaa pankeilta ainoastaan kahdesti sen 190-vuotisen historian aikana, kerran ostaakseen määräysvallan General Motorsissa 1920-luvulla. Sen oma rahoitusliiketoiminta on finanssimaailmassa arvovaltainen tekijä.
Vuonna 1937 Anslinger todisti kongressin edessä, että "marihuana on maailman väkivaltaa aiheuttavin huumausaine ihmiskunnan historiassa".
Tämä todistajanlausunto, Anslingerin inhottavien rasistisien väitteiden ja uskomuksien saattelemana, oli tehty etelävaltioenemmistöistä valiokuntaa varten ja on nykyään nolo kokonaisuus luettavaksi.
Anslinger esimerkiksi täytti "šokkikansiotaan" melkein pelkästään Hearstin ja muiden sensaatiolehtien artikkeleilla – esimerkiksi kertomuksilla kirvesmurhaajista, joissa yhden osanottajan oli nähty polttavan jointtia neljä päivää ennen rikoksen tekoa.
Anslinger puski kongressiin tiedonannon, jossa todettiin, että espanjalaiset, meksikolais-amerikkalaiset, latinalaisamerikkalaiset, filippiinit, afroamerikkalaiset ja kreikkalaiset tekevät noin 50 % kaikista väkivaltarikoksista USA:ssa, ja nämä rikokset voitaisiin jäljittää suoraan marihuanaan.
(Anslingerin omat muistiinpanot, jotka annettiin Pennsylvanian yliopistolle, viite; Li Cata Murders, jne.)
Yksikään Anslingerin marijuana-"šokkikansioista" ei ole uskottava kellekään tutkijalle, joka on nähnyt vaivaa tarkistaakseen faktat.[4]
Itseään pahentavat valheet
Itse asiassa FBI:n tilastojen mukaan 65–75 % kaikista Yhdysvalloissa tehdyistä murhista – silloin ja nyt – liittyvät alkoholinkäyttöön. Esimerkkinä hänen rasistisista tiedonannoistaan Anslinger luki Yhdysvaltain kongressille (ilman vastaväitteitä) kertomuksia "värillisistä" suurine huulineen, houkuttelemassa valkoisia naisia jazz-musiikilla sekä marihuanalla.
Hän luki selontekoa kahdesta mustasta Minnesotan yliopiston opiskelijasta, jotka tekivät tätä valkoiselle tyttöoppilaalle "tuloksena raskaus". Vuoden 1937 edustajat haukkoivat henkeään tälle ja sille, että tämä huume todellakin laittoi valkoisen naisen katsomaan tai jopa koskemaan "neekeriä".
Näennäisesti kukaan Amerikassa lukuun ottamatta kourallista teollisuusjohtajia ja heidän maksettuja poliisejaan ei tiennyt että heidän tärkein piilevä kilpailijansa – hamppu – oli julistettu lainsuojattomaksi "marihuana" termin alle.
Aivan oikein. Marihuana oli todennäköisimmin vain tekosyy hampun kieltämiselle ja ekonomian romahtamiselle.
Soppaa hämmennettiin edelleen aiheuttamalla sekaannusta marijuanan ja "loco weedin" (Jimson Weed eli hulluruoho, Datura stramonium) kanssa. Lehdistö ei tehnyt tilanteesta selkoa, ja harhaanjohtavan tiedon levitys jatkui 1960-luvulle asti.
1990-luvun koitteessa mitä hillittömimmät ja naurettavimmat hyökkäykset kannabiskasvia vastaan vetivät kansallisten tiedotusvälineiden huomion puoleensa – kuten terveysalan aikakauslehdissä* laajasti raportoitu tutkimus, jonka mukaan kannabiksenkäyttäjät lihovat suurin piirtein neljänneskilon päivässä. Nykyään, vuonna 2007, he haluaisivat unohtaa koko aiheen.
*American Health, July/August 1989.
Sillä välin on hamppua koskeva vakavastiotettava keskustelu terveysseikoista, kansalaisoikeudellisista ja taloudellisista näkökohdista poistettu, koska ne eivät ole muuta kuin "tekosyitä kansalle pistää ruohoa pesään" – ihan kuin kansa tarvitsisi missään asiassa tekosyitä.
On pakko myöntää, että taktiikkana yleisölle valehtelu hampun hyödyllisistä käyttötarkoituksista ja heidän hämilleen saattaminen "marihuanan" avulla on ollut oikein menestyksekäs.
Alaviitteet
Tekokuidut – myrkyllinen vaihtoehto luonnonkuiduille
1920-luvun lopussa ja 1930-luvulla tapahtui vallan keskittymistä muutamille teräs-, öljy- ja kemikaali(sotatarvike)yhtiöille. Yhdysvaltojen liittohallitus laski paljon sen kotimarkkinoiden tekstiilituotannosta sen tärkeimmän sotatarvikkeiden tuottajan, DuPontin, varaan.
Selluloosan nitraaminen räjähdysaineiksi on hyvin samanlainen prosessi kuin selluloosan nitraaminen kuiduiksi tai muoviksi. Viskoosi eli raion, ensimmäinen synteettinen kuitu, on yksinkertaisesti stabilisoitua savutonta ruutia eli nitrattua selluloosaa, 1800-luvun perusräjähdettä.
"Synteettiset kuidut löytävät sovelluksensa useiden tuotteiden valmistamisessa, jotka aiemmin on valmistettu luonnontuotteista", hehkutti Lammont DuPont (Popular Mechanics, kesäkuu 1939, sivu 805).
"Ajatelkaa luonnon voimavaroja", DuPontin johtaja jatkoi. "Kemistit ovat auttaneet luonnollisen prosessin vaalimista kehittämällä synteettiset tuotteet täydentääkseen tai kokonaan korvatakseen luonnontuotteet."
DuPontin tiedemiehet olivat maailman johtavia selluloosan nitraamisen tutkijoita ja DuPont oli todellakin tämän aikakauden johtava selluloosan tuottaja.
Vuoden 1938 Popular Mechanicsin helmikuun numero uutisoi: "Eräs suuri ruudinvalmistaja käyttää vuosittain tuhansia tonneja hampun päistäreitä dynamiitin ja TNT:n valmistamiseksi". Historia esittää että ostamalla ja yhdistämällä pienempiä räjähdysaineyhtiöitä DuPont oli hyvin kiinnostunut räjähdysainemarkkinoista. Vuonna 1902 se hallitsi kahta kolmasosaa tämän teollisuusalan tuotannosta.
He olivat suurin ruudintuottaja toimittaen 40 % liittoutuneiden sotatarvikkeista ensimmäisessä maailmansodassa. Selluloosa- ja kuitutekniikan tutkijoina DuPontin kemistit tiesivät hampun todellisen arvon paremmin kuin kukaan. Hampun arvo jatkuu pitkälle liinavaatekuitujen ylitse; huolimatta liinavaatteista, kankaasta, verkoista ja köysistöstä, nämä pitkät kuidut ovat vain 20 % hampunvarren painosta. Hampun päistäreiden osuus varren painosta on 80 % ja päistäreet sisältävät 77 % selluloosaa (huom: siis hampun varren painosta 61 % on selluloosaa) ja tämä oli kaikkein yltäkylläisin sekä puhtain selluloosakuidun lähde paperin, muovien tai raionin valmistamiseksi.
Tässä kirjassa esitetty empiirinen todistusaineisto osoittaa, että liittohallitus – vuoden 1937 marihuanaverolain avulla – antoi tämän sotatarvikkeiden valmistajan toimittaa synteettisiä kuituja kotimarkkinoille ilman kilpailua. Näyttö menestyksekkäästä salaliitosta yritysten ja liittovaltion hallinnoissa on yksinkertaisesti seuraava: vuonna 1997 DuPont oli edelleen suurin tekokuitujen tuottaja, kun taas yksikään amerikkalainen ei ole niittänyt yhtään eekkeriä tekstiililaadun hamppua kuuteenkymmeneen vuoteen (lukuun ottamatta toisen maailmansodan aikaa).
Lähestulkoon rajoittamaton tonnimäärä luonnonkuituja ja selluloosaa olisi voinut olla amerikkalaisen maanviljelijän saatavilla vuonna 1937, jolloin DuPont patentoi nailonin ja saastuttavan puusellun sulfidivalkaisuprosessin. Kaikki hampun mahdollinen arvo menetettiin.
Yksinkertaiset muovit 1900-luvun alussa oli valmistettu nitratusta sellulloosasta, joka on suoraan verrannollinen DuPontin sotatarvikkeiden valmistusprosessille. Selluloidi, asetaatti ja raion olivat kyseisen aikakauden yksinkertaisia muoveja, ja hamppu oli selluloosan tutkijoille hyvin tunnettu ja ensisijainen lähde kyseiselle uudelle teollisuudelle. Yksinkertaisten muovien, raionin ja paperin raakamateriaalin saatavuus olisi maailmanlaajuisesti parhaiten hoidettu hampun päistäreillä.
Nailonkuidut kehitti vuosien 1926–1937 välillä Harvardin nimekäs kemisti Wallace Carothers saksalaisten patenttien pohjalta. Nämä polyamidit ovat pitkiä kuituja ja ne perustuvat luonnonkuitujen pohjalle. Carothers teki päättymätöntä tutkimusta DuPontin apurahalla, tehden monipuolista tutkimusta luonnon selluloosakuiduista. Hän kopioi luonnonkuituja laboratoriossaan ja polyamidit – tietyn kemiallisen prosessin aikaansaamat pitkät kuidut – olivat keksitty. (Tiedonhakuisille tiedoksi: Wallace Carothers teki itsemurhan viikko sen jälkeen, kun pääministeriö huhtikuussa vuonna 1937 oli pitänyt kuulemisensa ja luonut lakialoitteen, joka lopulta tulisi kieltämään hampun.)
Hiileen, tervaan ja öljyyn perustuvat kemikaalit otettiin käyttöön, ja erilaiset apuvälineet, kehruunystyt ja prosessit kehitettiin. Nailonin valmistus oli patentoitu prosessi, jota kontrolloitiin raaka-aine hiilestä aina lopputuotteeseen asti. Kemikaaliyhtiö keskitti uuden "ihmekuidun" tuotannon sekä voitot. Nailonin käyttöönotto, suurtuotannon mahdollistavan, hampun pitkät kuidut päistäreistä erittelevän koneen käyttöönotto ja hampun lainsuojattomaksi julistaminen "marihuanana" tapahtuivat samanaikaisesti.
Uusia tekokuituja (Man-Made Fibers, MMF) voidaan parhaiten kuvailla sotamateriaalina. Kuidunvalmistusprosessi on perustunut suuriin tuotantolaitoksiin, savupiippuihin, jäähdytysnesteisiin ja vaarallisiin kemikaaleihin sen sijaan että ihmiset niittäisivät luonnossa yltäkylläisesti tarjolla olevaa kuitua.
Aikaisemmin historiassa räjähdysaineita ja sotatarvikkeita valmistanut "pahimman lajin kemianteollisuus" tuottaa nykyisin trikoita, tekoliinavaatteita, tekokangasta, lateksimaalia ja synteettisiä mattoja. Heidän saastuttavat tehtaansa tekevät nahka-, verhoilu- ja puujäljitelmiä, ja samanaikaisesti osa luonnon kiertokulkua on julistettu lainsuojattomaksi.
Maailmanhistorian peruskuitu, Amerikan perinteinen hyötykasvi, hamppu, voisi tarjota tekstiilimme ja paperimme sekä toimia selluloosan tärkeinpänä lähteenä. Sotateollisuus – DuPont, Allied Chemical, Monsanto, jne. – ovat kilpailulta suojattuja marihuanalakien avulla. He käyvät sotaa luonnon kiertokulkua ja pienviljelijää vastaan.
- Shan Clark
Lähteet
- Encyclopedia of Textiles 3rd Edition by the editors of American Fabrics and Fashions Magazine, William C. Legal, Publisher Prentice-Hall, Inc. Englewood Cliffs, NJ 1980
- The Emergence of Industrial America Strategic Factors in American Economic Growth Since 1870, Peter George State University, NY
- DuPont (a corporate autobiography published periodically by E.I. DuPont DeNemours and Co., Inc. Wilmington, DE)
- The Blasting Handbook, E.I. DuPont DeNemours and Co., Inc., Wilmington, DE
- Mechanical Engineering Magazine, helmikuu 1938
- Popular Mechanics, helmikuu 1938
- Journal of Applied Polymer Science, Vol. 47, 1984
- Polyamides, the Chemistry of Long Molecules (author unknown)
- U.S. Patent #2,071,250 (16.2.1937), W.H. Carothers
- DuPont Dynasty, Jerry Colby
- The American Peoples Encyclopedia, the Sponsor Press, Chicago, 1953
Jatka sivulle: Luku 5