Ennakkoluuloja – marihuana ja Jim Crow -lait
Polttelu Amerikassa
Ensimmäinen tunnettu* naaraspuolisen kannabishampun kukintojen ja lehtien polttaminen läntisellä pallonpuoliskolla tapahtui luultavasti 1870-luvulla Länsi-Intiassa (Jamaika, Bahama, Barbados jne.); tapa saapui brittien hallinnoimasta Intiasta halpatyövoimaksi saarille tuotujen tuhansien hindusiirtotyöläisten mukana. Vuoteen 1886 mennessä meksikolaiset ja mustaihoiset merimiehet, jotka tekivät kauppaa tuolla alueella, olivat tutustuneet kannabikseen ja levittäneet sen käytön eri puolille Länsi-Intian saaria ja Meksikoa.
*On olemassa muitakin teorioita ensimmäisestä tunnetusta kannabiksen polttamisesta, esimerkiksi amerikkalaisten ja brasilialaisten orjien, shawnee-intiaanien ym. toimesta, jotkut teorioista ovat kiehtovia, mutta mitkään eivät ole todennettavissa.
Kannabista poltettiin Länsi-Intiassa yleensä huojentamaan rankkaa puurtamista pelloilla, se helpotti kuumuutta vastaan ja sen avulla rentouduttiin iltaisin ilman pelkoa alkoholikrapulasta seuraavana aamuna.
Ottaen huomioon, että kannabista käytettiin 1800-luvun lopulla Karibialla ja Meksikossa, ei ole yllättävää, että ensimmäinen Yhdysvalloissa muistiin merkitty marihuanan käyttö oli meksikolaisten keskuudessa Brownsvillessä, Teksasissa vuonna 1903. Ensimmäinen marihuanan kieltävä laki Amerikassa – laki koski ainoastaan meksikolaisia – hyväksyttiin Brownsvillessä samaisena vuonna.
"Ganjan" käytöstä kerrottiin seuraavaksi vuonna 1909 New Orleansin satamakaupungissa, mustien asuttamassa ja merimiehiä kuhisevassa Storyvillen kaupunginosassa.
New Orleansin Storyville oli täynnä kabareita, bordelleja, musiikkia ja kaikkea muuta mitä "punaiset lyhdyt" joka puolella maailmaa tarjoavat. Saarten merenkulkijat käyttivät vapaailtansa maissa, samoin kuin marihuanansa, siellä.
Blackface
New Orleansin poliisiviranomaiset kirjoittivat, että "marihuana on pelottavin ja turmelevin huume, joka koskaan on saapunut kaupunkiin" ja varoittivat vuonna 1910, että säännöllisten käyttäjien määrä saattoi olla niin korkea kuin 200 pelkästään Storyvillessä.
Piirisyyttäjälle, turvallisuusviranomaisille ja lehdistölle alkaen vuodesta 1910 aina 1930-luvulle asti marihuanan paha ja kavala vaikutus ilmentyi ilmeisesti siinä, että se sai "nekrut" luulemaan, että he olivat samanarvoisia valkoisen miehen kanssa.
Itse asiassa, marihuana oli syytettynä kun mustat viihdyttäjät ensimmäisiä kertoja kieltäytyivät blackface-kasvomeikistä*, samoin sitä syytettiin "neekerien" hysteerisestä naureskelusta kun heitä käskettiin ylittämään tietä tai nousemaan kulkuväliseeseen jne.
*Kyllä, luit aivan oikein. Jim Crow -rotusyrjintälaeissa olevien omituisten koukeroiden vuoksi mustaihoisilta amerikkalaisilta oli pääsy kielletty kaikille Syvän Etelän (ja useimmille pohjoisen ja lännenkin) esiintymislavoille. "Neekereiden" oli käytettävä läpi koko 1920-luvun blackface-naamiota (kuten Al Jolson käytti esittäessään kappaleen "Swanee") – kasvovärjäystä, jota valkoihoiset esiintyjät käyttivät muistuttaakseen tai matkiakseen mustia. Jim Crow -lakien mukaan mustaihoisia ei siis päästetty lavalle ollenkaan, mutta lahjakkuutensa vuoksi heidän annettiin livahtaa sisään takaoven kautta, laittaa kasvoilleen blackface-meikki ja esittää valkoihoista, joka esiintyy mustaihoisena!
(Enemmän tietoa Jim Crow -laeista löydät englanninkielisestä wikipediasta: Jim Crow laws - suom.huom.)
Ja kaikki se jazz
New Orleansin valkoihoinen väestö oli myös huolissaan mustien muusikoiden, joiden huhuttiin polttavan marihuanaa, levittämästä (myymästä) voimallisesta (suositusta) uudesta voodoo-musiikityylistä, joka pakotti jopa kunnolliset valkoihoiset naiset naputtamaan rytmiä jaloillaan ja joka lopulta tähtäsi täydelliseen valkoisten ikeestä vapautumiseen. Nykyään kutsumme tuota uutta musiikkia – jazziksi!
Mustat selkeästi käyttivät hyväkseen New Orleansin rasistien voodoo-pelkoja estääkseen valkoisia sekaantumasta elämäänsä. New Orleans ja erityisesti Storyville tunnustetaan yleisesti jazzin syntypaikaksi, se oli musiikkityylin alkuperäisten kehittäjien, mm. Buddy Boldenin, Bunk Johnsonin ja muiden kotipaikka (1909–1917). Myös Louis Armstrong* syntyi Storyvillessä (1901).
*Vuonna 1930 – vuosi sen jälkeen kun Louis Armstrong levytti kappaleen "Muggles" (lue: marihuana) – hänet pidätettiin marihuanasätkän hallussapidosta Los Angelesissa. Armstrong joutui viettämään vankilassa 10 päivää kunnes suostui poistumaan Kaliforniasta ja pysymään poissa kahden vuoden ajan.
Amerikkalaisella lehdistöllä, poliitikoilla ja poliiseilla ei ollut käytännössä mitään käsitystä kaikkien noiden vuosien aikana (1920-luvulle asti ja senkin jälkeen vain harvakseltaan) siitä, että "chicanojen" ja "nekrujen" piipuissa ja sätkissä polttama marihuana oli vain miedompi versio tutuista kannabishamppulääkkeistä, joita monet olivat käyttäneet lapsuudesta asti tai että samaa päihdettä poltettiin laillisesti tyylikkäissä paikallisissa valkoihoisten hasis-salongeissa.
Valkoiset rasistit kirjoittivat artikkeleita ja laativat kaupunkien ja osavaltioiden marihuanalakeja ilman tätä tietoisuutta melkein kahden vuosikymmenen ajan, lähinnä siksi, että "nekrut" ja "meksikaanot" nähtiin pahatapaisina ja röyhkeinä* marihuanan vaikutuksen alaisena.
*Pahatapaista röyhkeyttä: Vuosien 1884 ja 1900 välillä dokumentoitiin 3500 mustaihoisen kuolemaan johtanutta lynkkaustapausta; 1900–1917 raportoituja tapauksia oli yli 1100. Oikeat luvut ovat epäilemättä korkeampia. On arvioitu, että kolmasosa lynkkauksista johtui lynkatun "röyhkeydestä", mikä saattoi tarkoittaa mitä vain, esimerkiksi valkoisen naisen katsomista kahteen kertaan (tai ainakin siitä syytettiin), valkoisen miehen varjon päälle astumista tai jopa sitä, että katsoi valkoista miestä silmiin yli kolmen sekunnin ajan; sitä, ettei julkisissa kulkuvälineissä kulkenut nopeasti suoraa päätä vaunun takaosaan yms. "rikkomuksia".
Valkoisten mielestä oli selvää, että marihuana aiheutti "nekrujen" ja "meksikaanojen" pahatapaisuutta, muutoin he eivät olisi rohjenneet olla "tottelemattomia" jne.
Satoja tuhansia "nekruja" ja "chicanoja" tuomittiin 10 päivän – 10 vuoden pituisiin rangaistuksiin pääosin paikallisissa ja osavaltion "kahleporukoissa" mainitun kaltaisista naurettavista rikoksista.
Tämän luontoisia olivat Jim Crow -lait aina 1950- ja 60-luvuille asti; lait joita Martin Luther King, kansallinen värillisten oikeuksia ajava järjestö (NAACP) ja suuren yleisön mielenilmaukset ovat viimein alkaneet korjata Amerikassa.
Voimme vain kuvitella millaisen reaktion mustien viihdyttäjien kieltäytyminen blackface-naamiosta sai aikaan vakiintuneessa valkoisessa järjestelmässä. Seitsemän vuotta myöhemmin, vuonna 1917 Storyvillen kaupunginosa suljettiin kokonaan. Rotuerottelu sai hetkellisen riemuvoittonsa.
Oikeamielisten ja takakireiden valkoisten kansalaisten ei enää tarvinnut kantaa huolta valkoihoisten naisten menemisestä Storyvilleen kuuntelemaan "voodoo"-jazzia ja ehkä joutumisesta alueen epäkunnioittavasti valkoisia ja heidän Jim Crow -lakejaan kohtaan suhtautuvien mustien tai "mustien ystävien" raiskaamaksi.
Mustat muusikot veivät tämän jälkeen musiikkinsa ja marihuanansa ylös Mississippiä Memphisiin, Kansas Cityyn, St. Louisiin, Chicagoon ja muihin paikkoihin joissa (valkoiset) kaupunginisät säätivät pikaisesti, samoista rasistista syistä kuin muuallakin, paikallisia marihuanalakeja pysäyttääkseen "pahan" musiikin ja suojellakseen valkoisia naisia jäämästä mustien miesten pauloihin jazzin ja marihuanan avulla.
Amerikanmeksikolaiset
1915 Kalifornia ja Utah tekivät osavaltion laissa marihuanasta laitonta tutuista "Jim Crow"-syistä, mutta vaino suunnattiin Hearstin omistaman lehdistön kautta meksikolaisiin.
Colorado oli seuraavana vuonna 1917. Osavaltion lainsäätäjät puhuivat ylenmäärin Pancho Villan kapinallisarmeijasta, jonka mielipäihteen otaksuttiin olleen marihuana. (Jos tämä on totta, tarkoittaa se, että marihuana auttoi syöksemään vallasta erään alistavimmista ja häijyimmistä hallituksista, joita Meksiko on koskaan joutunut kärsimään).
Coloradon lainsäätäjät olivat sitä mieltä, että ainoa tapa estää todellinen rodullinen verilöyly ja estää valkoihoisten ymmärtämättömien ja tekopyhien lakien, asenteiden ja instituutioiden kumoutuminen, oli pysäyttää marihuana.
Marihuanan vaikutuksen alaiset meksikolaiset vaativat inhimillistä kohtelua, he vetosivat valkoihoisiin naisiin pyytäen, että sokeriruokopellolla rehkivien vanhempien lapset saisivat koulutusta sekä esittivät muita "julkeita" vaatimuksia. Marihuana ("tappajaruoho") -tekosyyllä valkoiset pystyivät nyt käyttämään voimatoimia ja järkiperäistämään väkivaltaista tukahduttamistaan.
Sama pilvirasismi jatkuu tänäkin päivänä. Vuonna 1937 Harry Anslinger kertoi kongressille Yhdysvalloissa olevan 50 000 – 100 000* marihuanankäyttäjää, pääosin "neekereitä, meksikolaisia ja viihdyttäjiä" ja että heidän musiikkinsa, jazz ja swing, oli tämän marihuanankäytön seurannaisvaikutusta. Hän väitti, että tämä "saatanallinen" musiikki yhdessä marihuanan käytön kanssa sai valkoiset naiset "etsimään seksuaalisuhteita neekereiden kanssa!".
*Anslinger olisi seonnut jos olisi tiennyt, että eräänä päivänä Amerikassa on 26 miljoonaa päivittäistä marihuanankäyttäjää ja lisäksi 30–40 miljoonaa satunnaiskäyttäjää ja että rock'n'rollista ja jazzista nauttivat nyt kymmenet miljoonat, jotka eivät ole koskaan polttaneet marihuanaa.
Etelä-Afrikka tänään
Vuonna 1911* Etelä-Afrikka aloitti marihuanan laittomaksi tekemisen samoista syistä kuin New Orleans: pysäyttääkseen julkeat mustat! Valkoihoinen Etelä-Afrikka yhdessä Egyptin kanssa, johti (Kansainliiton) kansainvälistä taistoa kannabiksen maailmanlaajuisen kiellon puolesta.
*Etelä-Afrikka salli kuitenkin mustaihoisten kaivostyöläistensä polttavan daggaa, kannabista, kaivoksissa. Miksi? Koska silloin he olivat tuottavampia!
Itse asiassa samana vuonna Etelä-Afrikka vaikutti Yhdysvaltojen eteläosien lainsäätäjiin saadakseen kannabiksen (jota mustat eteläafrikkalaiset kutsuvat nimellä dagga, se on heidän pyhä yrttinsä) kielletyksi. Useiden eteläafrikkalaisten yritysten Amerikan pääkonttorit sijaitsivat tuolloin New Orleansissa.
Tässä on koko se rotuun perustuva ja uskonnollinen (keskiajan katolinen kirkko) perusta, josta hamppua koskevat lakimme nousevat. Oletko ylpeä?
Amerikkalaiset ovat viettäneet 14 miljoonaa vuotta vankiloissa ja ehdonalaisessa näiden järjettömien rasististen ja todennäköisesti taloudellisten syiden vuoksi. (Ks. luku 4: Laillisen kannabiksen viimeiset vaiheet).
Eikö olekin kiintoisaa, että vuonna 1985 Yhdysvalloissa oli vankilassa prosentuaalisesti enemmän kansalaisia kuin missään muussa maassa, poislukien Etelä-Afrikka? Vuonna 1989 Yhdysvallat ohitti Etelä-Afrikan tässä vertailussa ja vuonna 1997 maan vankien osuus oli lähes neljä kertaa suurempi kuin Etelä-Afrikalla, korkein maailmassa, ja kasvaa koko ajan. Vuonna 2007 Yhdysvalloissa oli yli 2,2 miljoonaa kansalaista vankilassa.
Presidentti Bush lupasi tärkeässä huumepoliittisessa lausunnossaan 5. syyskuuta 1989 uudelleen tuplata liittovaltion vankiloissa istuvien vankien määrän, sen jälkeen kun määrä oli kertaalleen jo tuplaantunut Reaganin hallintokaudella. Hän onnistui tavoitteessaan. 1993 presidentti Clinton suunnitteli jälleen tuplaavansa vankien määrän vuoteen 1996 mennessä. Sen hän teki.
Muistatteko vielä kohun vuonna 1979, kun entinen YK-suurlähettiläs Andrew Young kertoi maailmalle, että USA:ssa on enemmän poliittisia vankeja kuin missään muussa valtiossa maailmassa? (Amnesty International, UCLA.)
Kestävät jäänteet
Vaikka blackface-lait loppuivat 1920-luvulla, vielä niinkin myöhään kuin 60-luvulla mustaihoisten viihdetaiteilijoiden (kuten Harry Belafonte ja Sammy Davis, Jr.) täytyi lain mukaan kulkea teattereihin, baareihin ym. esiintymispaikoille takaoven kautta!
He eivät voineet ottaa hotellihuonetta Las Vegasissa tai Miami Beachissa – vaikka olivatkin esiintymisten päätähtiä.
Ben Vereenin vuoden 1981 presidentin virkaanastujaisissa Ronald Reaganille tarjoama esitys toi hienosti esiin tämän maan vuosisadan vaihteen blackface/Jim Crow -lakeja, kertoessaan mustasta koomikkonerosta Bert Williamsista (n. 1890–1920).
Vereen oli kutsuttu esiintymään Reaganin virkaanastujaisiin ja hän oli suostunut ainoastaan sillä ehdolla, että saisi kertoa blackface-tarinan kokonaisuudessaan. Kuitenkin hänen esityksensä koko ensimmäinen, Bert Williamsista ja blackfacesta kertova puolisko, sensuroitiin ABC-televisiokanavalla työskentelevien Reaganin avustajien toimesta, vastoin Vereenin kanssa tehtyä nimenomaista sopimusta.
Jatka sivulle: Luku 14