Luku 12

Kannabiksen käyttö 1800-luvun Amerikassa

Vaikka jo vuonna 1839 kannabistuotteet, joita käytettiin kuituun, paperiin, merenkulkuun, lamppuöljyyn, ruokaan yms., olivat mahdollisesti suurin maataloudellinen ja teollinen bisnes maailmassa ja Amerikassa, kannabiksen sadat lääkinnälliset käyttömahdollisuudet (jotka tiedettiin jo tuhansia vuosia sitten Lähi-idässä ja Aasiassa) eivät olleet länsieurooppalaisten tai amerikkalaisten tiedossa keskiaikaisen katolisen kirkon rajoitusten takia.

Kannabislääkkeet löydettiin uudelleen 1800-luvulla ja ne pitivätkin lääkkeiden ykköspaikkaa aina vuoteen 1863 asti. Kannabis, joka toi mukanaan terveellisiä eliksiirejä, patentoituja lääkkeitä, ylellisiä turkkilaisia polttelutiloja ja luovaa ajattelua, vaihtui kuitenkin morfiiniin, kun uudet injektiopiikit keksittiin. Kannabis säilyi kakkoslääkkeenä vuoteen 1901 asti, kunnes aspiriini keksittiin.

old_medicin.gif

Kannabislääkkeet 1800-luvun Amerikassa

Vuosina 1850–1937 kannabista käytettiin ensisijaisena lääkkeena yli sataa tautia tai oiretta vastaan Yhdysvaltalaisessa lääketieteessä.

Koko tänä aikana (1940-luvulle asti), tieteellä, lääkäreillä tai lääkefirmoilla (Lilly, Parke-Davis, Squibb jne.) ei ollut aavistustakaan aktiivisista ainesosista.

Silti vuodesta 1842 aina 1890-luvulle asti kannabis, jota yleisesti kutsuttiin Cannabis Indicaksi tai intianhamppu-uutteeksi, oli yksi kolmesta (alkoholin ja oopiumin jälkeen) eniten käytetystä patentti- ja reseptilääkkeestä (annostelut olivat yleensä massiivisia* suullisesti).

*Annokset, joita 1800-luvulla annettiin amerikkalaisille vauvoille, lapsille, nuorille, aikuisille, äideille synnytyksessä, ja vanhuksille päivässä, olivat monessa tapauksessa saman verran kuin mitä keskiverto tai päivittäiskäyttäjä (Yhdysvaltain vuoden 1983 standardien mukaan) käyttäisi kuukaudessa tai kahdessa.

Väkivaltaisuus liitettiin alkoholiin; morfiiniriippuvuus tunnettiin yleisesti "sotilaiden tautina".

Ja niin sen ajanjakson aikana kannabis sai kannatusta ja sitä jopa suositeltiin alkoholistien ja narkomaanien vieroitusoireisiin. Jotkut raittiusjärjestötkin suosittelivat "hassista" (vaimonhakkaajapaholais-)alkoholin korvikkeeksi.

Kuinka hyvänsä, kannabislääkkeet olivat olleet lännelle tavoittamattomissa inkvisition ajoista lähtien (ks. Luku 10: Katsaus sosiologiaan). Kolmekymppinen brittilääkäri W.B. O'Shaughnessy muutti asian; hän oli Bengalissa* ja tarkkaili miten intialaiset lääkärit käyttivät erilaisia hampputinktuuroita onnistuneesti kaikkiin tauteihin ja sairauksiin joihin ei tällöin ollut vielä lääkettä lännessä (mm. jäykkäkouristus).

*Bengali (nyk. Bangladesh) tarkoittaa "Bhang Land", eli kirjaimellisesti Kannabismaa

O'Shaughnessy teki suuren (ensimmäisen länsimaisen) tutkimuksen* vuonna 1839 ja julkaisi 40-sivuisen artikkelin kannabislääkkeiden käytöstä. Samaan aikaan ranskalaislääkäri Roche oli myös löytämässä hamppua uudelleen Lähi-Idän lääketieteessä.

*O'Shaughnessy käytti potilaita, eläimiä ja itseään omiin kokeisiin ja tutkimuksiinsa. Sattumalta, O'Shaughnessysta tuli miljonääri ja Kuningatar Victorian aateloima ritari, kun hän rakensi Intian ensimmäisen sähkölinjan 1850-luvulla.

O'Shaughnessyn lääketieteellinen tutkimus ja löydökset hampputinktuuroista hämmästytti länsimaisen lääketieteen. Vain kolmessa vuodessa kannabiksesta tuli amerikkalainen ja eurooppalainen "supertähti".

JLHopkins_B.jpg

Kannabislääkkeiden amerikkalaisten noviisikäyttäjien ja niitä määräävien lääkäreiden kirjoitukset kertoivat euforisista, joskus disforisista, aikaa ja tajuntaa laajentavista ominaisuuksista lapsilla ja aikuisilla. Myös hauskuutta ja ruokahalun lisääntymistä havaittiin varsinkin ensimmäisillä kokeilukerroilla.

Mielenkiintoisesti koko tänä aikana (1840-luku – 1930-luku) Eli Lilly, Squibb, Parke-Davis, Smith Brothers, Tildens jne. eivät osanneet pidentää kannabislääkkeiden käyttöikää ja kerta-annostelun standardisointikin osoittautui erittäin vaikeaksi.

Kuten jo edellä mainittiin, kannabislääkkeet olivat niin suosittuja amerikkalaisten (jopa protestanttiteologien) keskuudessa 1800-luvulla, että vuonna 1860 Cannabis Indicaa käsittelevä komitea Ohion osavaltion lääketiedeseurassa raportoi ja tuli siihen tulokseen, että "Korkea-arvoiset ja oppineet raamatuntutkijat uskovat, että hapan juoma ja etikka tai mirhami, jota tarjottiin Vapahtajallemme juuri ennen hänen teloitustaan, olivat osa intianhamppuvalmistetta (kannabista), ja jopa aiempia viittauksia löytyy käytöstä synnytyksen yhteydessä."*

*Uudelleenprintattu Ohion osavaltion Lääketiedeseuran 15. vuosikokouksen asiakirjoista (White Sulphur Springs, Ohio, 12.–14.6.1860) sivuilta 75–100.

Pääsyy kannabislääkkeiden käytön vähentymiseen Amerikassa oli kerta-annoksen standardisoinnin vaikeus. Esimerkiksi vuonna 1964, 27 vuotta kannabiksen vuonna 1937 tapahtuneen kieltämisen jälkeen, tohtori Raphael Mechoulam Tel Avivin yliopistosta havaitsi THC-delta molekyylit kannabiksen aktiivisina aineina. 1800-luvun lopulla lääkärit eivät osanneet rokottaa kannabista ihmisen sisään uusilla hypodermisillä neuloillaan, eikä keinoa tähän ole vieläkään keksitty.

1890-luvulle mennessä, jotkut Amerikan suosituimmista hääoppaista suosittelivat kannabista erikoisia voimia sisältävänä lemmenyrttinä. Kukaan ei koskaan ollut ehdottanut kannabiksen kieltolakia. Kun oli puhetta alkoholin kieltolaista, useat naisten raittiusjärjestöt jopa suosittelivat "hassista" korvaamaan "demonialkoholin", joka kuulemma aiheuttaa vaimonhakkaamista.

Suosittu inspiraationlähde 1800-luvun kirjailijoiden keskuudessa

1800-luvun alusta lähtien eräät maailman parhaista romanttisista ja vallankumouksellisista yksilönvapautta ja ihmisarvoa käsittelevistä kirjailijoista arvostivat kannabista suuresti. Nykypäivänä luemme heidän teoksiaan kouluissa klassikkoina: Victor Hugo: Kurjat (1862), Notre Damen Kellonsoittaja (1831); Alexandre Dumas: Monte Criston Kreivi (1844), Kolme muskettisoturia (1844); Coleridge, Gautier, De Quincy, Balzac, Baudelaire, John Greenleaf Whittier (Barbara Fritchie) ja niin edelleen.

alice_and_the_hookah.gif

Kannabis- ja sieniaiheet vaikuttivat Lewis Carrollin teoksiin Liisan seikkailut ihmemaailmassa (1865) ja Liisan seikkailut peilimaailmassa (1872). 1860-luvun alussa Mark Twainin paras ystävä ja oppi-isä oli nuori, menestyvä ja kuuluisa kirjailija sekä kannabiksen puolestapuhuja Fitz Hugh Ludlow (The Hashish Eater, 1857). Ludlow ylisti hasiksen syömistä ihmeellisenä mieliseikkailuna, mutta varoitti aineiden liiallisen käytön vaaroista.

Näiden kirjailijoiden kertomuksissa oli yleensä useita yhteisiä tekijöitä: rakkaus yksilönvapautta kohtaan, koominen viha järjestelmää, uskoa, byrokratiaa ja ajankohtaista epäoikeudenmukaisuutta kohtaan (esim. Hugon Kurjat).

Psykofarmakologia tieteenä alkoi Ranskassa vuonna 1845 tohtori J. J. Moreau de Toursin johdolla, ja kannabiksesta tuli yksi ensimmäisistä lääkkeistä, joita käytettiin mielisairaiden ja masentuneiden hoidossa.

Moreaun läheisiin ystäviin lukeutuivat Hugo, Dumas ja Gautier ja vuonna 1845 he perustivat yhdessä läntisen maailman ensimmäisen kannabisklubin Pariisiin: Le Club Des Haschischins.

Vaahterasokerihasiskaramelli

1860-luvulta lähtien Gunjah Wallah Company valmisti vaahterasokerihasiskaramelleja, joista pian tuli eräs Amerikan suosituimmista herkuista. Sitä myytiin ja mainostettiin lehdissä yli neljänkymmenen vuoden ajan. Se oli myös listattuna Sears-Roebuckin tuotekatalogissa harmittomana, herkullisena ja hauskana karkkina.

hashcandy.gif

Turkkilaiset poltteluhuoneet

Maailmannäyttelyt ja kansainväliset messut 1860-luvulta 1900-luvun alkuun asti sisälsivät yleensä suositun turkkilaisen hasisosaston. Hasiksen polttaminen oli amerikkalaisille aivan uutta; sen vaikutukset alkoivat paljon nopeammin kuin syötynä. Valitettavasti hasiksen vaikutus on polttaessa noin kolme kertaa heikompi ja lyhytkestoisempi kuin kannabisuutelääkkeitä (joita määrättiin yleisesti jopa lapsille) syömällä.

Amerikan suurilla satavuotismessuilla Philadelphiassa vuonna 1876, messuvieraat veivät ystäviään ja sukulaisiaan polttamaan erittäin suosittua turkkilaista hasista "voimistamaan" messukokemusta.

Vuoteen 1883 mennessä samankaltaisia hasiksenpoltteluhuoneita oli laillisesti auki jokaisessa Amerikan suurkaupungissa mukaan lukien New York, Boston, Philadelphia, Chicago, St. Louis, New Orleans jne.

The Police Gazette -poliisilehti arvioi 1880-luvulla New Yorkissa olevan yli 500 hasiksenpoltteluhuonetta, ja vielä 1920-luvulla NYPD arvioi niitä olevan yli 500. Näitä poltteluhuoneita oli enemmän kuin salakapakoita alkoholin kieltolain aikaan 1920-luvulla.

Amerikkalaista kuin omenapiiras

1900-Luvun alkuun mennessä jo neljä amerikkalaissukupolvea oli käyttänyt kannabista. Käytännössä kaikki muistivat lapsuudestaan kannabislääkkeiden aiheuttamat "pilvet" – lääkärit eivät nähneet kannabista riippuvuutta aiheuttavana, antisosiaalisena taikka ollenkaan väkivaltaisena 60 vuoden käyttökokemusten perusteella.

Tämä johtaa tärkeään kysymykseen: Jos terveydelliset tai sosiaaliset haittavaikutukset eivät aiheuttaneet kannabiksen kieltoa, mikä sen aiheutti?

Tahriva kampanja

Mikä sosiopoliittinen voima olisi niin vahva, että se kääntäisi amerikkalaisten päät jotain niinkin harmitonta kuin kasvia vastaan, puhumattakaan siitä, että kyseinen kasvi oli kaikille hyödyksi?

Aiemmin luitte kuinka ensimmäiset kannabiksenvastaiset lait (vuonna 1937) astuivat voimaan William Randolph Hearstin valheiden, keltaisen lehdistön, rasististen sanomalehtiartikkeleiden ja huhupuheiden takia, joita siitä lähtien on kuultu kongressissa Harry Anslingerin suusta faktoina.

Mutta mikä sai Hearstin kannabiksen ja rasististen pelottelutarinoiden pariin? Mikä äly tai tietämättömyys, jonka takia amerikkalaisia rankaistaan vieläkin käsittämättömästi; 14 miljoonaa vankilavuotta vain viime 60 vuoden ajalta, (390 000 pidätettiin vuonna 1990 kannabiksen takia; 410 000 vuonna 1993; 642 000 vuonna 1997; ja 786 545 vuonna 2005, yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 1990). Mikä kaiken tämän sai aikaan?

Ensi askel oli aikaansaada tuntemattoman pelko käyttämällä sanaa, jota kukaan ei ollut koskaan ennen kuullutkaan: "marihuana."

roots.jpg

Seuraava askel oli pitää poissa lääkärit, tiedemiehet ja hampputeollisuuden edustajat eli kaikki, jotka olisivat puolustaneet hamppua. Tämä saavutettiin pitämällä suurin osa kieltolakia koskevista kokouksista salassa.

Viimein kieltolain kannattajat ryhtyivät herättelemään alkukantaisia tunteita ja vihaa, jotka jo valmiiksi myrkyttivät yhteiskuntaa: rasismia.


Jatka sivulle: Luku 13


Siirry lukuun:
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16
Loppusanat - Liitteet - Lisämateriaali

Bookmark and Share

banneri-pieni.png
Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-Noncommercial-No Derivative Works 2.5 License.