Hemp for Victory

Hampulla voittoon

Hemp for Victory, "Hampulla voittoon", on USA:n hallituksen toisen maailmansodan aikana tekemä mustavalkoinen filmi, joka selittää hampun käyttömahdollisuuksia ja rohkaisee maanviljelijöitä kasvattamaan hamppua niin paljon kuin mahdollista.

Lisätietoja elokuvasta löydät wikipediasta: Hemp for Victory

Seuraava on suomennos filmin dramaattisesta selostuksesta (englanninkielisen tekstin tarjosi High Times):

Kauan aikaa sitten, silloin kun muinaiset kreikkalaiset temppelit rakennettiin, hamppu oli jo pitkään ollut ihmiskunnan palveluksessa. Tuhansien vuosien ajan tätä kasvia on kasvatettu köysistön ja vaatetuksen vuoksi Kiinassa ja muualla idässä. Vuosisatojen ajan ennen vuotta 1850 kaikki laivat läntisillä merialueilla oli rikattu hamppuisin purjein ja köysin. Niin seilorille kuin hirttäjällekin hamppu oli välttämätöntä.

44-tykkinen fregatti, kuten meidän ylistämä "Old Ironsides", kantoi 60 tonnin hamppurikiä, mukaan lukien 25 tuuman säteistä ankkurikaapelia. Amerikan uudisraivaajien Conestoga-vankkurit oli katettu hamppukankaalla. Itse asiassa sana canvas tulee arabian sanasta hamppu. Niihin aikoihin hamppu oli tärkeä sadontuottaja Kentuctyssä ja Missourissa. Sitten tulivat halvemmat köysikuidut, kuten juutti, sisal ja manilla, ja Amerikan hamppukulttuuri taantui.

Vaan tällä hetkellä, kun filippiiniläiset ja itäintialaiset hamppulähteet ovat japanilaisten käsissä, ja Intian juuttituonti on supistunut, amerikkalaisen hampputuotannon on kohdattava armeijan ja merivoimien tarpeet, kuten myös teollisuuden tarpeet. Vuonna 1942 isänmaalliset maanviljelijät hallituksen pyynnöstä viljelivät siemenhamppua 36 000 eekkerillä, ja lisäystä oli usealla tuhannella prosentilla. Vuoden 1943 tavoite on 50 000 eekkeriä siemenhamppua.

Kentuckyssä suurin osa siemenhamppuviljelmistä on kuvankaltasella joenpohjamaalla. Osa viljelmistä on luoksepääsemättömiä paitsi vesitse. Niinpä suunnitelmat ovat avoinna suurelle hampputeollisuuden laajentumiselle sotaohjelmassa. Tämä filmi on tehty kertoaksemme maanviljelijöille, kuinka viljellä tätä vanhaa satokasvia, joka on heikosti tunnettu Kentuckyn ja Wisconsinin ulkopuolella.

Tämä on hampunsiemen. Käsittele sitä huolella. Kasvattaaksesi hamppua laillisesti, sinun on haettava veromerkki ja rekisteröidyttävä. Tämä taataan sopimuksessasi. Kysy maaseutuneuvojaltasi siitä. Älä unohda tehdä sitä.

Hamppu vaatii rikkaan ja kunnolla kuivuneen maaperän, jollaista löytyy esimerkiksi täältä Blue Grass alueelta Kentuckystä ja keski-Wisconsinista. Sen täytyy olla ilmavaa ja rikasta maaperää. Köyhä maaperä ei tuota. Maaperä, joka tuottaa hyvää maissia, tuottaa yleensä myös hyvää hamppua.

Hamppu ei vahingoita maaperää. Kentuckyssä sitä on kasvatettu useita vuosia samassa maassa, mutta tätä ei suositella. Hampun tiheä ja varjoisa lehvästö tukahduttaa rikkakasvit. Tässä on pelto-ohdake, joka ei kestänyt kilpailussa, kuollut kuin kivi. Niinpä hamppu jättää maaperän hyvään kuntoon seuraavan vuoden satoa varten.

Kuituhamppu pitää kylvää tiheään; mitä tiheämpään, sen parempi. Näiden rivien välit ovat noin neljä tuumaa. Tämä hamppu on hajakylvetty. Joka tapauksessa se pitää kylvää riittävän taajasti, jotta korsista tulee solakoita. Tässä on ideaalinen asetelma: oikea pituus helppoon niittoon, riittoisa kylvö ohuen varren kasvatukseen, joka on helppo niittää ja prosessoida.

Tässä vasemmalla näkyvät korret kasvavat satoisinta ja paraslaatuista kuitua. Oikealla näkyvät ovat turhan karkeita ja puisia. Siemenkasvatuksessa hamppu istutetaan kukkuloille, samoin kuin maissi. Joskus käsin. Hampulla on naaras- ja urossukupuolet. Naaras on hankala tunnistaa. Mutta uroskukinnot löytyvät helposti. Siementuotannossa uroskasvit niitetään kun ne ovat pölyttäneet naaraat. Siemenet ovat naaraskasveissa.

Kuituhamppu on valmista niitettäväksi kun pölytys tapahtuu ja lehtiä varisee. Kentyckyssä sadonkorjuu koittaa elokuussa. Täällä perinteinen lähtökohta on ollut itsestäänharavoiva niittokone, jota on käytetty sukupolven verran tai enemmänkin.

Hamppu kasvaa Kentuckyssä niin erinomaisesti, että toisinaan sadonkorjuusta tulee hankalaa, joka on saattanut johtaa itsestäänharavoivaan niittokoneeseen, jossa on vaakasuuntainen isku. Modifioitua riisinsitojaa on myös käytetty jossain määrin. Tämä kone toimii hyvin keskikarkean hampun kanssa. Äskettäin Kentuckyssä on esitelty paranneltu hamppupuimuri, jota on käytetty monia vuosia Wisconsinissa. Kyseinen laite on jatkuvatoiminen. Se on hyvin nopea ja tehokas puimuri, joka ei sakkaa karkeimmankaan hampun edessä.

Kentuckyssä käytetään käsinniittoa avatakseen peltoja niittokoneelle. Kentuckyssä hamppusiemenet poistetaan niin pian kuin mahdollista niiton jälkeen, jotta ne voidaan levittää märkänemään syksyksi.

Wisconsinissa hamppu niitetään syyskuussa. Täällä automaattisella levittäjällä varustettu puimuri on tavanomainen. Huomatkaa kuinka tasaisesti pyörivä laonnostokela asettelee niitokset valmiiksi märkänemään. Täällä on tavallista ja välttämätöntä jättää pälvialueita pelloille. Nämä kaistaleet voidaan kylvää muilla kasveilla, mieltuiten pienellä viljalla. Niinpä puimurilla on tilaa tehdä ensimmäinen kierros ilman edeltävää käsinniittoa. Toinen kone jyrää varsien sängen ylitse. Kun leikkuuterä on huomattavasti lyhyempi kuin hamppu on pitkä, ylitsekaatumista tapahtuu. Standardileikkuu on kahdeksasta yhdeksään jalkaan.

Hampun märkänemisaika riippuu säästä. Kasoja pitää pöyhiä jotta märkäneminen tapahtuu tasaisesti. Kun puinen osa murtuu tähän tapaan, hamppu on valmista sidottavaksi kimpuiksi. Hyvin märätetty hamppu on vaaleasta tummanharmaan väristä. Kuitu tahtoo irrota korsista. Korsien olemassaolo riukuriiputusasteella kertoo märkänemisen olevan hyvässä vauhdissa. Hampun ollessa lyhyttä, takkuista tai kun maa on liian märkää koneille, se niputetaan käsin. Käytetään puista sankoa. Narua käytetään sidontaan, mutta hampusta itsestään saadaan hyviä sitojia.

Olosuhteiden ollessa suosiollisia, kyytiinottavaa sitojaa käytetään yleisesti. Leikkuut asettuvat tasaisesti ja jopa korret samansuuntaisesti. Niputtaja ei toimi hyvin takkuiselle hampulle. Niputuksen jälkeen kukinnot erotetaan mahdollisimman pian enenemän märkänemisen pysäyttämiseksi. Vuonna 1942 14 000 eekkeriä kuituhamppua niitettiin Yhdysvalloissa. Vuoden 1943 tavoite on 300 000 eekkeriä kuituhamppua. Niinpä hamppu, vanha perusköysikuitu, on tekemässä vahvaa paluuta.

Tässä näkyy Kentuckyn hamppua matkalla kuivuriin tehtaassa Versailles'ssa. Vanhoina aikoina murtaminen tehtiin käsin. Yksi ihmisen tietämistä rankoimmista töistä. Nyt sähköllä toimiva murskain hoitaa työn nopeasti.

Amerikkalaisen hampun kehräämistä köydeksi, punokseksi, naruksi ja langaksi vanhalla Kentuckyn joen tehtaalla, Frakfortissa, Kentuckyssä. Toinen uudisraivaajien kasvi, josta on valmistettu köysistöjä yli sadan vuoden ajan. Kaikki samankaltaiset kasvit tulevat kääntymään tuotteiksi, joita kehrätään amerikkalaisesta hampusta: monenlaista punosta sitomiseen ja päälivaatteisiin; köyttä laivojen rikaamiseen ja sitomiseen, heinähankoihion, terikkanostuireihin, ja raskastekoisiin takiloihin, kevyisiin paloletkuihin, miljoonien amerikkalaisten sotilaiden kenkiin ja laskuvarjohyppääjiemme laskuvarjoihin. Kuten Yhdysvaltain laivastossa, jokainen laiva tarvitsee 34 000 jalkaa köyttä ja muut laivat samankaltaisesti. Täällä Bostonissa merivoimien telakalla, jossa fregattien köysistöt tehtiin pitkän aikaa sitten, tällä hetkellä miehistö työskentelee päivin ja öin valmistaen laivaston köysistöjä. Vanhoina aikoina köysikuitu kehrättiin käsin. Köysikuitua syötetään teräslevyn reikien lävitse.

Tämä on manillahamppua laivaston nopeasti vähenevistä varastoista. Kun se loppuu, amerikkalainen hamppu pistetään töihin uudestaan: hamppua ankkuriköysiksi, hamppua hinausköysiksi, hamppua takiloihin ja varusteihin, hamppua lukemattomiin laivaston tarpeisiin laivoilla ja rannikoilla. Aivan samoin silloin kun Old Ironsides purjehti voittoisana merillä hamppuisin vantein ja purjein…

"Hampulla voittoon!"

^
(voit vierittää ja lukea lisää tekstiä samalla kun katsot elokuvaa) ^


Siirry lukuun:
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16
Loppusanat - Liitteet - Lisämateriaali

Bookmark and Share

banneri-pieni.png
Unless otherwise stated, the content of this page is licensed under Creative Commons Attribution-Noncommercial-No Derivative Works 2.5 License.